Kauhajoki-lautakunnan raportista
Osallistun vielä muutamalla ajatuksella lämpimänä käyvään aselakikeskusteluun. Kauhajoen koulusurmia selvittänyt tutkintalautakunta jätti viikko sitten raporttinsa oikeusministeri Tuija Braxille. Braxin vihreän puolueveljen, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin johtama lautakunta ehdottaa mm. sellaisten käsiaseiden kieltämistä ja poiskeräämistä, "joilla on mahdollista ampua lyhyessä ajassa paljon laukauksia".
Mikä määrä laukauksia on "paljon", ja miten pitkä on "lyhyt" aika, jääkin sitten arvailujen varaan, kuten myös se, mistä otettaisiin ne sata tai kaksisataa miljoonaa euroa, jotka tarvittaisiin perustuslain suojaaman omaisuuden pakkolunastukseen. Kokonaissumma olisi todennäköisesti omiaan kohoamaan lähelle puolta miljardia euroa, koska korvattavaksi tulisi myös kaikki se tilpehööri, joka aseiden takavarikoinnin myötä menettäisi arvonsa.
Ministeri Brax kehui ehdotuksia "jämäköiksi". Kokoomuslainen sisäministeri Anne Holmlund lupaakin, että lautakunnan suositusten pohjalta asekielto otetaan hallituksessa uudelleen harkintaan.
Lautakunnan neronleimaukset eivät lopu tähän:
"Muiden aseiden hallussapidon ikäraja nostettaisiin 20 vuoteen, luvista tehtäisiin määräaikaisia ja luvan saajalta edellytettäisiin vähintään kahden vuoden ampumaharrastusta."
"Muilla" aseilla viitattaneen esimerkiksi metsästysaseisiin. Metsästys on tavallinen harrastus varsinkin maaseudulla, siis paikoissa, joissa on niukasti tarjolla ampumakerhopalveluja. Voidaan kysyä, missä ja millä aseella tuleva metsästäjä harjoittelee kahden vuoden ajan ennen kuin hän voi hankkia oman metsästysaseen. Edelleen sopii ihmetellä, mitä virkaa olisi lupien määräaikaisuudella, kun harrastuneisuutta ei tyypillisen metsästysmuodon, yksin harrastettavan pienriistajahdin, osalta voida millään mielekkäällä tavalla todistaa.
Useimpien aiheesta esitettyjen lausuntojen tavoin Kauhajoki-ryhmän raportti edustaa sitä syvää rintaääntä, joka kumpuaa vain täydellisestä tietämättömyydestä ja asiantuntemuksen puutteesta, eikä sen aselakia koskeviin, toteutuskelvottomiin ehdotuksiin ole syytä tuhlata mustetta. Eräitä huomioita voidaan sen sijaan tehdä lautakunnan kokoonpanosta. Kun elintä perustettiin syksyllä 2008, Sauri kertoi päässeensä vaikuttamaan sen kokoonpanoon ja olevansa siihen varsin tyytyväinen.
Lautakunnasta löytyvät mm. professori Ulla-Maija Kivikuru Helsingin yliopistosta sekä tutkimusjohtaja Leena Suurpää Nuorisotutkimusseurasta. Ja kuinka sattuikaan, samat henkilöt figuroivat myös viime vuonna julkaistun En ole rasisti, mutta... -teoksen tekijäluettelossa.
Se, että lautakunta päätyi suosittelemaan käsiaseiden kieltämistä, tuli varmaankin kaikille suurena yllätyksenä.
Miksi ne ihmiset, joiden mielestä (humanitaarisia) maahanmuuttajia on kroonisesti liian vähän, ovat lähes poikkeuksetta sitä mieltä, että aseita on ihan liian paljon? Mitään sisällöllistä yhtymäkohtaa ei maahanmuutto- ja asekysymyksillä tuntuisi olevan, joten asia on miettimisen arvoinen. Tällaisen ajattelun ruumiillistumana voidaan pitää sisäministeriön todellista emäntää, presidentti Halosen etäispesäkkeenä puuhastelevaa kansliapäällikkö Ritva Viljasta, joka on suorasanaisesti vaatinut humanitaaristen tulijoiden lisäämistä ja aseiden vähentämistä sillä yksinkertaisella perusteella, että ensinmainittuja ei ole riittävästi kun taas viimemainittuja on liikaa.
Uskoisin tämän korrelaation liittyvän laajempaan ilmiöön, jota voitaisiin kutsua pahantekijän paranoiaksi. Kautta historian korruptoituvat ja kriminalisoituvat hallinnot ovat alkaneet kurkistella olkansa yli epäillen, että niiden tekosia seurataan. Mitä enemmän ja härskimmin ne pitävät kansalaisia pilkkanaan, sitä voimakkaammin ne alkavat - aiheesta tai aiheetta - pelätä samaisia kansalaisia.
Oma hallintomme, kuten useiden Länsi-Euroopan maiden hallinnot, on etenkin maahanmuuttoasioista vastaavien haarojensa osalta korruptoitunut ja kriminalisoitunut. Se viitsii hädin tuskin teeskennellä olevansa kansalaisten enemmistön asialla. Maahanmuuttoteollisuus on hallinnossa toimiville ihmisille ja järjestöille keino kahmia rahaa omiin taskuihinsa. Osalle se on keino henkilökohtaisten utopioiden toteuttamiseen. Kaikissa tapauksissa tavallisella kansalaisella ei ole muuta roolia kuin maksajan rooli.
Hallinto ymmärtää olevansa pahanteossa ja - kuten pahantekijälle on ominaista - olettaa, että asetelman narrit eli kansalaisetkin ymmärtävät hallinnon olevan pahanteossa. Hallinnolle tuottaa tavatonta epämukavuutta tietoisuus siitä, että sillä ei kenties ole absoluuttista väkivaltamonopolia yli alamaistensa. Kyykyttämisen tuottama ilo vähenee, jos mielen perukoita jäytää pelko kansalaisen retaliaatiosta.
Tiivistettynä: Hallinto, joka luottaa legitimiteettinsä, luottaa kansalaisiinsa. Tämä on perusteltua, koska kansalaisilla ei ole syytä uhata legitiimiä hallintoa. Kansalaiset pitävät legitiimistä hallinnosta. Kääntäen: Hallinto, joka ei usko omaan legitimiteettiinsä, ei luota myöskään kansalaisiinsa, eikä sen ole syytäkään luottaa. Koska se ei voi luottaa kansalaisiinsa, sen on hankittava absoluuttinen fyysinen valta kansalaisiinsa nähden. Tämä tarkoittaa kaikkien voimankäyttövälineiden ottamista hallinnon haltuun.
Kuten tunnettua, Yhdysvaltain perustuslain 2. lisäys takaa kansalaisille oikeuden omistaa ja kantaa aseita. Ideologisena perusteluna tälle lisäykselle ei niinkään ollut ulkoiseen uhkaan vastaaminen vaan se ylevä ajatus, että vapailla kansalaisilla on oikeus ja jopa moraalinen velvollisuus poistaa - tarvittaessa väkivalloin - pahaksi mennyt hallinto. Kansalaisten hallussa olevien aseiden oli tarkoitus häilyä Damokleen miekkana hallinnon pään yläpuolella muistuttamassa sitä omasta kuolevaisuudestaan.
Tässä on nähdäkseni perustavimmanlaatuinen ja masentavin ero eurooppalaisen ja amerikkalaisen yhteiskunta-, vapaus- ja demokratiafilosofian välillä. Eurooppalaisessa vapaudessa perimmäiseltä olemukseltaan totalitaarinen hallinto suo kansalaiselle erilaisia oikeuksia. Jos kansalaisella on oikeuksia ja vapauksia, hänellä on niitä hallinnon armosta. Vastineeksi oikeuksista ja vapauksista hallinto pitää kansalaista tiukasti silmällä, ja jos tämä alkaa hyppiä silmille, häneltä voidaan ottaa oikeudet ja vapaudet pois.
Amerikkalaisessa katsannossa puolestaan hallinto on välttämätön paha, jolla on valtaa kansalaisten armosta. Jos hallinto alkaa hyppiä silmille, siltä otetaan valta pois.
On selvä asia, että käytännön elämässä nämä eroavaisuudet eivät aina ole päivänselviä. Niiden tiedostaminen auttaa kuitenkin ymmärtämään monia muutoin oudolta tuntuvia käyttäytymismalleja. Esimerkkinä voidaan mainita amerikkalaisten jopa vainoharhaiselta vaikuttava suhtautuminen vallan keskittymiseen (vaikkapa Washingtoniin) tai sen etääntymiseen kansalaiskontrollin ulottumattomiin (vaikkapa YK:lle, IMF:lle tai Maailmanpankille) tai heidän voimakas reagoimisensa vallan ja virka-aseman väärinkäyttöön.
Eurooppalaisen mielestä se, että hallinto sijaitsee korkealla ja näkymättömissä, ajaa omaa etuaan ja pissaa kansalaista iloisesti linssiin, on täysin normaalia meininkiä.
Britannia, tuo hallintoalamaisuuden linnake ja Euroopan johtava poliisivaltio, kielsi kaikki käsiaseet vuonna 1997 ja loi jäljelle jääneiden asetyyppien ympärille peräti hämmästyttävän rekisteröinti- ja valvontakoneiston. 57 000 käsiaseen omistajaa marssi kiltisti poliisilaitokselle luovuttamaan omaisuuttaan.
Totalitaristinen (eli oman määritelmänsä mukaan "arvoliberaali") vasemmisto niin meillä kuin merten takanakin näkee usein kosteita unia vastaavasta suurtakavarikosta Yhdysvalloissa. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että yksikään vallanpitäjä Washingtonissa ryhtyisi moiseen yritykseen, edes siinä tapauksessa, että aseiden omistajista olisi olemassa jonkinlainen rekisteri. Merkittävä osa aseenomistajista ampuisi aseita noutamaan saapuvia viranomaisia. Heidän näkökulmastaan yritys riisua kansalaiset aseista olisi indikaattori siitä, että hallinto on mennyt pahaksi. Heidän näkökulmastaan tällainen sodanjulistus aktualisoisi kansalaisten moraalisen velvoitteen vaihtaa pahaksi mennyt hallinto.
Kauhajoki-lautakunnan ehdotukset luultavasti kaatuvat rahaan. Toisaalta on muistettava, että vaikka elämme tiukkoja aikoja ja suurelta osin velaksi, meillä on varaa kipata vuosittain miljardi euroa kehitysmaihin ja melkein toinen mokoma maahanmuuton kustannuksiin. Emme siis voi sataprosenttisesti luottaa siihen, että taikakirstusta ei löytyisi puolta miljardia myös tähän hyvään tarkoitukseen. Joka tapauksessa on mielenkiintoista pohtia, mihin aseiden takavarikointi (tai sen yritys) meikäläisissä oloissa johtaisi.
Suomalaiset eivät ole amerikkalaisia. Meidän suhteemme aseisiin, yksityisyyteen, kansalaisvapauksiin, omiin oikeuksiimme ja esivaltaan on toinen kuin amerikkalaisilla. Asekielto tuskin johtaisi väkivaltaan. Toisaalta emme ole englantilaisiakaan. Saatamme olla belgialaisia.
Belgian sosialistihallitus ajoi vuonna 2006, Antwerpenin rasistisen ampumavälikohtauksen luomissa paniikkitunnelmissa, läpi drakoonisen aselain, jolla paitsi kiellettiin lähes kaikki aseet kaikilta myös pyrittiin keräämään pyssyt pois ilman korvausta. Maan arviolta miljoonasta laillisesti hallussapidetystä aseesta "katosi" 700 000. Niiden olinpaikkaa ja myöhempiä vaiheita ei tunne kukaan.
Uskon, että jokin tällainen istuisi oikein mainiosti suomalaiseen kansanluonteeseen ja huumorintajuun. Ei ole kummoinen temppu dipata aseet varastorasvaan ja kaivaa niille salakuoppa kesämökin takapihalle. Poliisilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia löytää niitä koskaan. Viranomaisilla ei ole edes keinoja sanktioida asekätkentää tehokkaalla tavalla. Jos satatuhatta käsiaseen omistajaa käy tekemässä vaikkapa sellaisen ilmoituksen, että "kansallispukuinen seurue ilmestyi tyhjästä, varasti pyssyt ja katosi" juuri, kun niitä oltiin viemässä poliisilaitokselle luovutettavaksi, minkäs siinä teet?
Olisi kovin toivottavaa, että nekin, jotka eivät yhtään pidä aseista tai ymmärrä, miksi joku muu pitää niistä, tai jotka vastoin kaikkia kansainvälisiä ennakkotapauksia ja järkiperusteluja uskovat, että aseiden kieltäminen lisäisi turvallisuutta, onnea ja hyvinvointia, ymmärtäisivät tämän realiteetin: On hyvin epätodennäköistä, että edes merkittävää osaa aseista onnistuttaisiin keräämään pois niiden omistajilta. Ne katoaisivat. Niistä tulisi laittomia aseita.
