Johdanto
Olen saanut viime aikoina poikkeuksellisen paljon (ystävällismielistä) palautetta, jossa on toivottu konkreettisia ehdotuksia siitä, millaista maahanmuutto- ja kotoutuspolitiikan pitäisi mielestäni olla. Tapani keskittyä vallitsevan politiikan ja sen taustalla olevan ideologian arvosteluun on kenties luonut minusta kuvaa valittajana, jolta puuttuvat omat, rakentavat ideat.
Kritiikki ei kaikilta osin ole mielestäni aivan kohdallaan tai oikeudenmukaista:
a) Yhteiskunta, ja varsinkaan poliittinen eliitti ja media, eivät ole valmiita rakentaviin korjausehdotuksiin, koska ne eivät ole edes myöntäneet ongelman olemassaoloa. On tuuleen huutamista ehdottaa lääkkeitä ongelmavyyhdin nimeltä "maahanmuutto" ratkaisemiseksi, jos keskustelukumppani ei pidä "maahanmuuttoa" ratkaistavissa olevana ongelmana vaan jonakin, mikä on "luonnollista, väistämätöntä ja ihanaa". Olen keskittynyt maahanmuuttopolitiikan ja sen seurausten arvosteluun herätelläkseni ihmisiä siihen, että meillä on ongelma. Se, mitä tälle ongelmalle pitäisi tehdä, on seuraavan asteen kysymys.
b) Maahanmuutto on ongelma riippumatta siitä, onko minulla ongelman ratkaisemiseksi keinoja vai ei. Usein ratkaisut löytyvät ongelmaan perehtymällä. Täten maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuden epäkohtien penkominen on varsin rakentavaa työtä, jonka pohjalta voidaan laatia todellisia (siis itse ongelmaan pureutuvia) eikä näennäisiä ratkaisuja. Niillä, jotka syyttävät minua rakentavuuden puutteesta, oma rakentavuus ja konkretia on yleensä tasoa "monikulttuurisuus onnistuu, jos näemme sen mahdollisuutena emmekä uhkana ja jos onnistumme voimavaraistamaan tulijat". Mitä tällainen sanahelinä muka tarkoittaa? Mikä on sen käytännön toteutus?
Pyrin tässä kirjoituksessa hahmottelemaan eräänlaisen käänteisen tiivistelmän kaikesta siitä, mitä olen tähän asti kirjoittanut. ("Käänteinen" siinä mielessä, että esitän konkreettisia toimia sellaisten epäkohtien ja uhkien korjaamiseksi ja torjumiseksi, joita olen kirjoituksissani käsitellyt.) Ääneenlausuttu toimenpidelista on paikallaan, koska nykyisessä tilanteessa vastustus ei kohdistu niinkään mielipiteisiini kuin niistä tehtyihin karikatyyreihin ("Miksi Halla-aho haluaa karkottaa kaikki Helsingin bussikuskit?!? Miksi Halla-aho haluaa kieltää islamin harjoittamisen?!? Miksi Halla-aho haluaa pakottaa kaikki maahanmuuttajat syömään lenkkimakkaraa ja tanssimaan humppaa?!?"). Toivon, että tämän ohjelmaluonnoksen myötä keskustelu/riitely voi siirtyä irvikuvista todellisiin arvoihin ja mielipiteisiin.
Silloinkin, kun maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat laajasti tunnustetaan, kaikki konkreettiset toimenpide-ehdotukset tyypillisesti torpataan jommallakummalla seuraavista argumenteista:
a) "Suomi on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa siihen tai tähän. Ei voida toteuttaa."
b) "Jos Suomi tekisi sitä tai tätä, Suomi menettäisi kasvonsa ja siitä tulisi hylkiövaltio/Pohjois-Korea/jsp."
On valitettava tosiasia, että Suomea ei maailmalla juuri tunneta. Tästä seuraa, ettei Suomella oikeasti ole mitään kasvoja, jotka se voisi menettää, vaikka se tekisi mitä maahanmuuttopolitiikassaan. Suomi on maailmalla suunnilleen yhtä tunnettu kuin Bhutan. Ketään ei kiinnosta, mitä täällä tapahtuu.
Tästä huolimatta pitäydyn sellaisissa ehdotuksissa, jotka yhtäältä eivät ole ristiriidassa Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa, ja jotka toisaalta on toteutettu jossakin sellaisessa maassa, jota ei yleisesti pidetä maineensa menettäneenä hylkiövaltiona/Pohjois-Koreana/jsp.
Käsittelen alla kolmea kysymystä: 1) Maahanmuuttokeskustelussa viljellyt käsitteet ja niiden sekaannus. 2) Miten maahanmuuttoa pitäisi kontrolloida? 3) Miten tulijat pitäisi integroida?
1. Käsitteet
Käsitteistä ja terminologiasta puhuminen voi tuntua hiustenhalkomiselta, mutta suurin este asialliselle maahanmuuttokeskustelulle on se, että niitä sotketaan sekä tahattomasti että tahallisesti. Termi "maahanmuutto" käsittää osa-alueita, joilla on hyvin vähän tekemistä keskenään, ja joita ei pidä sotkea keskenään. Esimerkki:
- Perusteetta turvapaikkaa hakevat on poistettava maasta.
- Ei käy, Suomi tarvitsee maahanmuuttajia!!
- Jaa miten niin?
- Suurin osa insinöörikavereistani on intialaisia.
Ehdotan seuraavia määritelmiä seuraaville termeille:
* Maahanmuuttaja: Muualla syntynyt henkilö, joka muuttaa maahan mistä hyvänsä syystä ja aikoo asettua maahan pysyvästi.
* Maahanmuuttajataustainen: Maahanmuuttajan Suomessa syntynyt tai Suomeen aivan pienenä muuttanut lapsi. Tämän kategorian ulkopuolelle suljen adoptiolapset, jotka ovat suomalaisia, eikä heille itselleenkään pidä muuta uskotella.
Minulla ei ole selkeää näkemystä siitä, millä edellytyksin ja missä aikataulussa maahanmuuttajayhteisö muuttuu "kotimaiseksi" etniseksi vähemmistöksi. Pidän kuitenkin selvänä, että esimerkiksi tataareja, juutalaisia tai romaneja ei tule pitää maahanmuuttajataustaisina.
* Monikulttuurisuus: Tilanne, jossa yhden yhteiskunnan sisällä elää toisistaan kulttuurillisesti eroavia ja sisäisesti kulttuurin yhteenliimaamia ihmisryhmiä.
* Monikultturismi: Ideologia, joka pitää monikulttuurisuutta lähtökohtaisesti rikkautena; joka kannattaa monikulttuurisuuden aktiivista luomista, lisäämistä ja ylläpitämistä; ja joka pitää monikulttuurisuutta ainakin yhtenä perusteena maahanmuutolle.
Monikultturismi-ideologian olemassaolo kiistetään yleisesti, vaikka ne teesit, jotka yllä esitetään sen määritelmäksi, nauttivat laajaa kannatusta. Niiden nimeämistä ideologisiksi teeseiksi vastustetaan luultavasti siksi, että niiden koetaan olevan samanlaisia kiistämättömiä aksioomia kuin se, että Maa kiertää Aurinkoa. Niitä on kuitenkin pidettävä ideologisina, koska monikulttuurisuuden rikastavasta vaikutuksesta on vähänlaisesti näyttöä.
Sen sijaan kolmesta ensimmäisestä käsitteestä ja niiden määrittelyistä useimmat ovat varmaankin teoriassa samaa mieltä. Käytännössä sanat "maahanmuuttaja", "maahanmuuttajataustainen" ja "monikulttuurisuus" kuitenkin tarkoittavat nykyään jotain muuta. Asiaa voidaan lähestyä esimerkkien kautta. Helsingin Sanomat kirjoittaa 12.11.2008, että...
"...Ahvenanmaata edustava Elisabeth Nauclér on Ruotsista muuttanut siirtolainen, mutta "varsinaisia" maahanmuuttajataustaisia kansanedustajia ei eduskunnassa ole. [...] Lähimpänä eduskuntapaikkaa oli vuoden 2007 vaaleissa vihreiden Zahra Abdulla, joka jäi vain muutaman sadan äänen päähän kansanedustajuudesta."
Muotoilu on nähdäkseni tulkittava niin, että anonyymi toimittaja kieltää Nauclérin maahanmuuttajuuden intuition perusteella. Koska hän itsekään ei osaa määritellä, miksi Nauclér on vähemmän varsinainen maahanmuuttaja kuin Abdulla, hän panee "varsinaisen" varmuuden vuoksi lainausmerkkeihin.
Samaa aihetta käsittelevässä uutisessa MTV3.fi kirjoittaa näin:
"Yhdysvaltoihin on juuri valittu ensimmäinen musta presidentti, mutta edistyksellisenä itseään pitävässä Suomessa ei ole vieläkään maahanmuuttajataustaisia kansanedustajia."
Yllä esitetyn määritelmän mukaan Ben Zyskowicz on maahanmuuttajataustainen, koska hänen isänsä on maahanmuuttaja. Zysse itse on vaihtelevien versioiden mukaan joko muuttanut tänne vastasyntyneenä tai ehtinyt niukin naukin Suomeen syntymään.
Mikä siis on "varsinainen" maahanmuuttaja, jos Zahra Abdulla on sellainen mutta Elisabeth Nauclér ei ole? Perustuuko "varsinaisuus" maahantulon perusteisiin (työn perässä muuttanut vs. turvapaikanhakija), ihonväriin (valkoihoinen vs. tummaihoinen), uskontoon (kristitty/ateisti vs. muslimi) tai lähtömaan kaukaisuuteen (Ruotsi vs. Afrikka)? Vai onko Abdullalla joitain muita "varsinaisuusominaisuuksia", jotka puuttuvat Nauclérilta?
Vastaavalla tavalla Suomen monikulttuuristumisen katsotaan olevan vasta alkuvaiheessa, vaikka Suomessa on kautta aikojen ollut selkeästi omaleimaisia vähemmistökulttuureja (suomenruotsalaiset, romanit, tataarit, juutalaiset, saamelaiset) kuten myös uskonnollista diversiteettiä (kirkkoluterilaiset, helluntailaiset, lestadiolaiset, ortodoksit, juutalaiset, muslimitataarit).
Ongelma on siis siinä, että kun puhumme "maahanmuuttajista" tai "monikulttuurisuudesta", tarkoitamme tietynlaisia maahanmuuttajia ja tietynlaista monikulttuurisuutta. Vielä suurempi ongelma on se, että toiseutta toiseuden vuoksi palvovat tahot, ts. monikultturistit, käyttävät vilpillisesti käsitettä "maahanmuuttaja" sekä sen laajassa että suppeassa ("varsinaiset") merkityksessä. He haluavat maahan Abdullan kaltaisia "varsinaisia", eivät Nauclérin edustamia "epävarsinaisia", mutta koska "varsinaisten" tarpeellisuutta on varsin vaikea markkinoida suurelle yleisölle, heidän maahanmuuttoaan perustellaan niiden "epävarsinaisten" tuomilla (todellisilla) hyödyillä:
- Suomi tarvitsee paljon maahanmuuttajia (suppea merkitys).
- Miten niin?
- Väitätkö, ettei Suomi ole hyötynyt Karl Fazerista ja James Finlaysonista (laaja merkitys)?
- No, on kai...
- Suomi siis tarvitsee maahanmuuttajia (suppea merkitys)!!
Tuore esimerkki käsitteen "maahanmuuttaja" venymisestä ja paukkumisesta tarpeen mukaan saatiin, kun Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, varsin järkevästi, vaati vastaanotettavien maahanmuuttajien määrän sopeuttamista Suomen vastaanottokykyyn.
Pajusen avaus kirvoitti mm. tällaisen reaktion:
"Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtaja Sirkku Päivärinne ei yhdy Jussi Pajusen vaatimuksiin siitä, että turvapaikanhakijoiden määrä olisi saatava vastaamaan Suomen vastaanottokykyä."
Tuntuu erittäin oudolta, että ministeriön virkamiehen mielestä Suomen on vastaanotettava vastaanottokykyään enemmän turvapaikanhakijoita.
Varsinainen kukkanen tulee maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilta:
"Maahanmuuttajia ovat niin Helsinkiin perustettavan Kemikaaliviraston työntekijät kuin turvapaikanhakijat. Pajunen lukee valitettavasti kaikki Suomeen muutavat yhdeksi maahanmuuttajaryhmäksi."
Menemättä nyt siihen yksityiskohtaan, että Kemikaaliviraston ulkomaalaiset työntekijät eivät ole mitään maahanmuuttajia vaan komennuksella olevia ulkomaalaisia, ymmärrämme, että puhuessaan maahanmuuttajien määrästä ja Suomen vastaanottokyvystä Pajunen tarkoitti "varsinaisia" maahanmuuttajia. Sellaisia, jotka pääsääntöisesti kuormittavat vastaanottavaa yhteiskuntaa. "Varsinaiset" ovat niitä, joita Thors Suomeen haluaa, mutta koska "varsinaisten" maahanmuuttoa ei varsinkaan uhkaavan taantuman oloissa oikein voi perustella (muulla kuin sillä että ne ovat ihquja), "epävarsinaiset" maahanmuuttajat, tässä tapauksessa Kemikaaliviraston työntekijät, valjastetaan taas keppihevosiksi. Suomi tarvitsee heitä, ja koska he (Thorsin mielestä) ovat maahanmuuttajia, päädytään siihen, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Tämän aivojumpan jälkeen sana "maahanmuuttaja" palaa taas primääriseen, suppeaan, "varsinaiseen" merkitykseensä.
Thorsin mukaan "maahanmuuttajakäsitettä on laajennettava". Olen eri mieltä. Käsitettä on pikemminkin selkeytettävä, jotta tiedettäisiin, mistä puhutaan, ja jotta thorseilla ei olisi käsitteen nykyisestä sekavuudesta ja venyvyydestä koituvaa mahdollisuutta vaihtaa puheenaihetta kesken lausetta. Ehdotan keskustelun pohjaksi seuraavanlaista kategorisointia (kategoriat voidaan nimetä muullakin tavoin):
Maahanmuutto1 = Mamu1: Työperusteinen maahanmuutto. Merkitsee sitä, että ulkomaalainen saa töitä tai ryhtyy yrittäjäksi. Valitettavasti sellaiset käsitteet kuin "työperäinen", "-perusteinen" ja "-perustainen" ovat ehtineet parodisoitua, koska niillä usein viitataan perimmäiseltä olemukseltaan humanitaariseen maahanmuuttoon, jossa Suomeen rekrytoidaan työmarkkinatuelle päätyviä työnhakijoita. Vrt. kansanedustaja Sari Palmin (kd) kirjallinen kysymys 26.11.2008:
"Kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, väestömme ikääntyessä nopeasti tulee työperäisen maahanmuuton kasvua edistää monin keinoin. [...] Kun työperäiselle maahanmuuttajalle myönnetään oleskelulupa, hän voi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Työmarkkinatuen saaminen on kuitenkin usein mahdotonta, koska työvoimatoimiston ja Kansaneläkelaitoksen mukaan maahanmuuttajan tulee olla ollut oleskeluluvan saatuaan edeltävien kuuden kuukauden aikana työmarkkinoilla vähintään kuusi viikkoa, ellei poissaololle ole esittää pätevää syytä."
Pidän kohtuullisen irvokkaana sitä, että tilanteessa, jossa "Suomi tarvitsee" työperäistä maahanmuuttoa, keskeiseksi ongelmaksi koetaan työmarkkinatuelle asettumisen hankaluus.
Mamu1-kategorian ulkopuolelle jäävät kaikki ne maahanmuuttajat, joiden työllistyminen edellyttää julkisen vallan interventiota (esim. kiintiöitä, positiivista syrjintää, voimavaraistamiskursseja).
Mamu1 on edelleen jaettava kahteen alakategoriaan, Mamu1/a:han ja Mamu1/b:hen:
Mamu1/a: EU- ja Eta-alueen kansalaiset. Toimenpiteitä ei tarvita.
Mamu1/b: EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevat. Töihin tulon ja yritystoiminnan aloittamisen tulee olla lähtökohtaisesti esteetöntä. Kuitenkin on pyrittävä vastavuoroisuuteen sikäli, että Suomi kohtelee valtion X kansalaisia samalla tavoin kuin valtio X kohtelee Suomen kansalaisia.
Paitsi että Mamu1 ei määritelmänomaisesti saa kuormittaa Suomen julkista taloutta millään tavalla, se ei saa johtaa kolmannen maailman työkulttuurin rantautumiseen Suomeen. Esimerkiksi monien etnisten ravintoloiden menestys perustuu niiden hyväksi koettuun hinta/laatu/määrä-suhteeseen, mutta tämä kilpailuetu ei saa perustua systemaattiseen veronkiertoon tai siihen, että ravintolaa pyörittää lauma palkatonta tai banaanipalkattua orjatyövoimaa.
Vaikka Mamu1:n on lähtökohtaisesti oltava mahdollisimman vapaata, suurimittaista maahantuontia ei saa käyttää palkkojen polkemiseen, vaikka varsinaisia negatiivisia seurauksia julkiselle taloudelle ei olisikaan. Jos esimerkiksi Suomessa koulutetut sairaanhoitajat siirtyvät Ruotsiin, Norjaan ja Britanniaan, ongelma on jossakin muualla kuin työvoiman saatavuudessa, ja sitä ei pidä ratkaista tuottamalla tilalle filippiiniläisiä, halvempia sairaanhoitajia.
Mamu1:seen voidaan sisällyttää varsinaisen työsiirtolaisuuden lisäksi kaikki sellainen maahanmuutto, joka ei aiheuta kustannuksia vastaanottavalle yhteiskunnalle. Maahanmuuttajalla tulee esim. olla oikeus tuoda maahan haluamansa määrä vapaavalintaisia perheenjäseniä, mutta näiden pääsylle sosiaalietuuksien piiriin tulee asettaa pitkä karenssi. He ovat lähtökohtaisesti työn perusteella maahan muuttaneen perheenjäsenen vastuulla.
Maahanmuutto2 = Mamu2: Humanitaarinen maahanmuutto. Kaikki sellainen maahanmuutto, jonka kustannusvaikutus suomalaiselle yhteiskunnalle ei ole positiivinen tai neutraali, ja jota Suomen ei näin ollen voida katsoa tarvitsevan. Jaetaan edelleen kahteen alakategoriaan:
Mamu2/a: Turvapaikanhakijat ja heidän perheensä.
Mamu2/b: Muut inhimillisistä syistä maahan muuttavat, esim. suomalaisen kanssa avioituneet, silloin, kun maahanmuuttoon ei liity työllistyminen.
On jälleen korostettava, että lähes kaikki maahanmuuton ongelmat liittyvät Mamu2:een, samoin lähes kaikki maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuva tyytymättömyys ja kritiikki. Johtavissa piireissä on ilmeistä haluttomuutta myöntää tätä tosiasiaa. Se, että Mamu1 on Suomen kannalta hyvä asia, ei ole perustelu Mamu2:lle. Toisaalta se, että joku kritisoi Mamu2:sta, ei merkitse, että hän vastustaisi Mamu1:stä. Ne ovat täysin eri asioita, ja niitä on käsiteltävä eri paikoissa (esim. Työministeriö vs. Maahanmuutto- ja integraatioministeriö) ja erilaisilla työkaluilla.
On myönnettävä ääneen se lähtökohta, että vaikka Mamu1 voi olla Suomelle rikkaus ja vaikka Suomi voi tarvita Mamu1:stä, Mamu2 ei ole Suomelle rikkaus. Mamu2:n perusteenahan eivät ole Suomen ja suomalaisten vaan tulijoiden tarpeet. Mamu2 on laskennallisesti haitallista, ja keskustelua on ryhdyttävä käymään siitä, miten haitallista se saa olla, sekä siitä, miten haitat minimoidaan.
Konkreettisia ehdotuksia Mamu2:n järjestämiseksi seuraavassa numerossa.