Tässä osassa esitän ehdotukseni Mamu2:n (= humanitaarinen maahanmuutto) järjestämisestä. Koska Mamu2 määritelmänomaisesti perustuu tulijoiden intresseihin eikä Suomen ja suomalaisten intresseihin, maahantulon ehtojen kiristäminen ei sodi Suomen intressejä vastaan.
Tähänastiset kirjoitukseni ovat voittopuolisesti käsitelleet Mamu2:sta seuraavia ongelmia ja uhkakuvia. Seuraavat tiivistykset riittäkööt tässä yhteydessä:
1. Nyt liikkeellä olevat turvapaikanhakijat eivät pääsääntöisesti pakene kielestä, ihonväristä, uskonnosta tai vakaumuksesta johtuvaa vainoa vaan kotimaidensa yleisiä olosuhteita kuten köyhyyttä ja konflikteja. He eivät siis ole Geneven pakolaissopimuksen tarkoittamia "pakolaisia". Turvapaikkamenettelystä on tullut elintasosiirtolaisuuden väylä.
2. Humanitaarinen maahanmuutto on kustannustehokkuudeltaan huonoin mahdollinen tapa vähentää maailman kärsimystä. Suurin osa maailman pakolaisista jää joka tapauksessa konfliktialueiden läheisyyteen pakolaisleireille, kurjiin oloihin. Summalla, joka kulutetaan yhden elintasosiirtolaisen ylläpitämiseen arktisella alueella, voidaan auttaa moninkertaista joukkoa paikan päällä. Suomen on yhteistyössä muiden teollisuusmaiden kanssa pyrittävä edistämään kollektiivisesti rahoitettujen ja kansainvälisesti valvottujen pakolaiskeskusten luomista konfliktialueille.
3. Jos "humanitaarisen" oleskeluluvan perusteena ei ole henkilöön kohdistuva vaino vaan lähtömaan yleiset olosuhteet (kuten köyhyyys tai konfliktit), kaikilla kyseisen maan asukkailla olisi lähtökohtainen oikeus saada oleskelulupa Suomesta. Mihin vedetään raja? Jos on epähumaania olla myöntämättä oleskelulupaa niille, jotka suoriutuvat matkasta Suomeen, eikö ole vielä epähumaanimpaa jättää lähtömaahan ne, jotka eivät omin avuin pääse tänne?
4. Pohjoisissa hyvinvointivaltioissa asuvien ihmisten ekologinen jalanjälki on maailman suurin. Väestön väheneminen pohjoisessa, mukaanlukien Suomi, luonnollisista syistä on globaalissa tarkastelussa myönteinen asia. Siirtolaisuus etelästä pohjoiseen lisää maapallon resurssien kulutusta. Räjähdysmäinen siirtolaisuus lisää sitä räjähdysmäisesti. On paradoksaalista, että poliittisen kentän vihervasemmistolainen laita, joka yleisesti ottaen kritisoi väestön- ja talouskasvua, perustelee siirtolaisuutta juuri väestön- ja talouskasvulla.
5. Jos Suomi imee "humanitaarisia" väyliä pitkin kehitysmaiden osaavinta väestöä, se sabotoi kyseisten maiden kehitysmahdollisuuksia. Jos se taas ottaa vastaan lähtömaiden alaluokkaa, se sabotoi omaa tulevaisuuttaan.
6. Tärkein argumentti Mamu2:sta vastaan on sen vaikutus vastaanottavalle yhteiskunnalle. Kolmannen maailman siirtolaispopulaatioiden, varsinkaan muslimien, integraatio ei ole onnistunut yhdessäkään eurooppalaisessa yhteiskunnassa, eikä se tähänastisten näyttöjen perusteella ole onnistumassa Suomessakaan. Suomea erottaa tällä hetkellä useimmista naapureistaan vain se, että kielteinen kehitys on vielä mahdollista viheltää poikki ilman laajoja ja pysyviä vaurioita.
Integraation epäonnistuminen merkitsee gettoja, etnisen alaluokan syntyä ja jatkuvaa konfliktia erilaisten kulttuurillisten ja uskonnollisten ryhmien välillä. Syrjäytyneen etnopopulaation ylläpito ja jatkuva kriisinhallinta tulevat valtavan kalliiksi. Tasa-arvoisen yhteiskunnan perusta rapautuu, kun vähemmistöryhmille moniarvoisuuden nimissä sallitaan jäsentensä (kuten naisten) alistaminen, ja kun maahanmuuttajia "kotouttamisen" nimissä suositaan kunnallisissa asuntojonoissa ja julkisessa rekrytoinnissa. Väkivaltarikollisuus lisääntyy ja saa uusia muotoja. Varsinkin muslimit tuovat mukanaan uskonnollista fanatismia, jota syrjäytyminen ja etninen segregaatio entisestään ruokkii. Terrorismin ja väkivallan pelko saa vastaanottavan yhteiskunnan rajoittamaan perusoikeuksia kuten sananvapautta.
Edellä esitetyistä syistä Mamu2, varsinkin kehitysmaista ja ennen kaikkea islamilaisista kehitysmaista, on rajoitettava niin vähäiseksi kuin mahdollista. Tämä onnistuu tinkimättä piiruakaan Suomen kansainvälisistä sitoumuksista. Lainsäädännöstä, ja varsinkin lakien tulkinnasta, on vain otettava "löysät" pois.
Kuka on otettava vastaan?
Suomi allekirjoitti Geneven pakolaissopimuksen vuonna 1968. Suomi on sitoutunut suojelemaan alueeltaan turvaa hakevia ihmisiä, olemaan karkottamatta tai palauttamatta näitä alueille, joissa heidän henkeään ja vapauttaan uhataan, sekä takaamaan näille vähintään samat oikeudet kuin muille maassa oleskeleville ulkomaalaisille. Tällaisia oikeuksia ovat mm. oikeus perhe-elämään, vapaus liikkua ja valita uskontonsa. Seuraavat seikat ovat keskeisiä:
"YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sotaa tai luonnonkatastrofia pakenevat eivät ole pakolaisia, mutta useissa maissa määritelmää on laajennettu ja pakolaisstatus myönnetään muillekin kuin henkilökohtaisen vainon kohteiksi joutuneille. Viime kädessä pakolaisstatuksen myöntävät yleensä kansalliset viranomaiset turvapaikkahakemuksen ja haastattelun perusteella."
Suomi noudattaa tiukkaa tulkintaa, minkä vuoksi vain murto-osa vuosittain turvapaikkaa hakeneista saa pakolaisstatuksen ja turvapaikan. Mihinkään muuhun Suomi ei ole sitoutunut.
Ketä ei pidä ottaa vastaan?
Ongelma on tällä hetkellä se, että "humanitaarisia" oleskelulupia myönnetään melko avokätisesti myös niille turvapaikanhakijoille, jotka eivät ole määritelmän mukaisia pakolaisia. Usein oleskeluluvan perusteeksi riittää se, että palauttaminen lähtömaahan on teknisesti vaikeaa. Olen käsitellyt turvapaikanhakijoille vuonna 2006 myönnettyjä oleskelulupia kirjoituksessa Numerologiaa yksinkertaisille. Absoluuttiset luvut ovat sittemmin kasvaneet n. 150 prosentilla, mutta suhteelliset osuudet ovat pysyneet suunnilleen samoina.
Ehdotukseni on, että sellaiset epämääräiset ja mielivaltaiset kategoriat kuin "oleskelulupa suojeluntarpeen vuoksi" ja "oleskelulupa inhimillisen syyn vuoksi" lakkautetaan. Niistä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava, ja niitä käytetään hyväksi. Tanska teki vastaavan muutoksen vuonna 2002, ja turvapaikkahakemusten määrä puolittui saman tien. Tanskan osuus kolmen Skandinavian maan yhteenlasketuista turvapaikkahakemuksista putosi 31%:sta (2000) yhdeksään prosenttiin (2003).
Tanskasta ei ole tullut hylkiövaltiota/Pohjois-Koreaa, eikä kukaan ole syyttänyt sitä Geneven sopimuksen rikkomisesta. Tanska on Suomen lailla EU:n jäsen.
Kiintiöpakolaiset eivät ole yhtä suuri ongelma kuin turvapaikanhakijat, koska Suomella on mahdollisuus valikoida tulijat. Kuitenkin kiintiöpakolaisiakin valittaessa on pitäydyttävä "pakolaisen" määritelmässä. Kiintiöpakolaisiksi on valittava ihmisiä, jotka kokevat henkilöön kohdistuvaa vainoa kielen, ihonvärin, uskonnon, poliittisen vakaumuksen, sukupuolen tms. perusteella. Etusijalle on asetettava heikoimmassa asemassa olevat kuten lapset ja naiset, minkä lisäksi vastaanottavalle yhteiskunnalle koituvia ongelmia on ehkäistävä etukäteen suosimalla sellaisiin ryhmiin kuuluvia pakolaisia, joiden integraatioennuste on empirian valossa hyvä.
On korostettava, että Suomi ei ole missään sitoutunut ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia. Maailmassa on 15 maata, joilla on kiintiöpakolaisohjelma.
Alaikäisten turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämiset on pääsääntöisesti lopetettava, koska menettelyä käytetään härskisti hyväksi. Kehitysmaista lähetetään Eurooppaan 16-17-vuotiaita "lapsia" täyttelemään perheenyhdistämishakemusta, koska tämän tiedetään olevan helpoin tapa saada koko suku maahan. Sikäli kuin perheenyhdistämiseen syystä tai toisesta joudutaan turvautumaan, on noudatettava tiukinta mahdollista perhetulkintaa (vanhemmat, alaikäiset sisarukset), ja sukulaisuus on todennettava lääketieteen keinoin.
Kenet pitää poistaa?
Ns. Dublin-tapaukset, toisesta turvallisesta maasta saapuneet turvapaikanhakijat, on aina käännytettävä. Turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta. Suomeen virtaa tällä hetkellä turvapaikanhakijoita Ruotsista, joka on tiukentamassa omaa pakolaispolitiikkaansa. Kun otetaan huomioon Eurooppaan kohdistuva muuttopaine, Suomella ei ole varaa leimautua löysän vastaanottopolitiikan maaksi.
Kaikki hylätyn turvapaikkapäätöksen saaneet on poistettava maasta. Sveitsin mallin mukaisesti kaikki sosiaalietuudet on evättävä niiltä, jotka esim. katoamalla välttelevät maastapoistoa.
Mikäli käy ilmi, että turvapaikanhakija tai humanitaarisista syistä oleskeluluvan saanut matkustelee tai oleskelee lähtömaassa, oleskeluluvan edellytysten on katsottava lakanneen, ja henkilö on palautettava lähtömaahansa.
Vakavaan rikokseen (vähimmäisseuraamuksena vapausrangaistus) tai toistuviin rikoksiin syyllistynyt ei-kansalainen on karkotettava kaikissa tapauksissa ja riippumatta oleskeluluvan perusteista. Humanitaarisista syistä maahan muuttaneen ei voida edellyttää hyödyttävän vastaanottavaa yhteiskuntaa, mutta häneltä voidaan vaatia kunnioitusta niitä kohtaan, jotka hänelle turvaa ovat tarjonneet. Se vasta-argumentti, että Suomi ei voi taata karkotetun ulkomaalaisen turvallisuutta, ei ole järkevä. Suomi ei pysty takaamaan edes Suomessa asuvien suomalaisten turvallisuutta. Miksi sen pitäisi pystyä takaamaan ulkomailla olevan ulkomaalaisen rikollisen turvallisuus?
Missään edellä luetelluista tapauksista oleskelulupaprosessin aikana syntynyt "pysyvä side" kuten avioliitto ei voi yksinään olla peruste oleskeluluvan myöntämiselle tai este sen peruuttamiselle. Nykyinen käytäntö suosii lumeavioliittoja.
Muuta
On pyrittävä luomaan yhteiseurooppalainen sormenjälki- tai dna-rekisteri kaikista EU-alueelle saapuvista turvapaikanhakijoista. Näin voidaan ehkäistä nykyään tavallisia tilanteita, joissa sama turvapaikanhakija esiintyy useilla identiteeteillä ja esim. nauttii julkisista tulonsiirroista sekä Suomessa että Ruotsissa.
Puolisoiden perheenyhdistämiselle ja varsinkin uuden puolison maahantuonnille lähtömaasta on asetettava tiukat ehdot. Tältä osin lainsäädäntö voidaan kopioida sellaisenaan tai modifioituna Tanskasta. Kummankin osapuolen on oltava vähintään 24 vuoden ikäinen (ikäraja voidaan asettaa muuhunkin kohtaan), kutsuva osapuoli ei saa olla nauttinut toimeentulotukea, työmarkkinatukea tai muuta niihin verrattavissa olevaa tuloa edellisten 12 kuukauden aikana, ja maahan saapuvasta puolisosta mahdollisesti yhteiskunnalle aiheutuvien kulujen peittämiseksi kutsujan on suoritettava takuumaksu.
Humanitaarisin perustein myönnetyn oleskeluluvan ei pidä automaattisesti muuttua pysyväksi oleskeluluvaksi. Pysyvän oleskeluluvan ja myöhemmin kansalaisuuden tulee perustua paitsi kuluneeseen aikaan myös yksilölliseen näyttöön, esim. (lakitekniseen) nuhteettomuuteen ja pitkäjaksoiseen taloudelliseen omavaraisuuteen. Vaatimuksen kääntöpuolena on, että millä tahansa laillisella statuksella maassa oleskelevalle pitää ensimmäisestä päivästä alkaen antaa mahdollisuus pyrkiä omavaraisuuteen. Oleskeluluvista, joihin ei sisälly työlupaa, on luovuttava.
Lopuksi ehdotan ehdollisen kansalaisuuden luomista kaikille maahanmuuttajakategorioille. Ehdollinen kansalaisuus sisältäisi kaikki kansalaiselle kuuluvat oikeudet, mutta se voitaisiin peruuttaa haltijan syyllistyessä esim. vakaviin rikoksiin tai vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä (sekulaari, uskonnon-, yksilön- ja mielipiteenvapaudelle rakentuva demokratia) vastaan suunnattuun toimintaan tahi kiihotukseen. Kansalaisuutta hakevalta voidaan vaatia eksplisiittinen sitoumus yhteiskunnan perusarvojen kunnioittamisesta, ts. jonkinlainen uskollisuudenvala.
Yllä esitetty hahmotelma on varsin kireä, sitä en kiellä. Tarkoitukseni on lähinnä valaista sitä, että negatiivinen maahanmuutto ei ole omalla painollaan etenevä luonnonvoima. Ratkaisut ovat mahdollisia, ja ne kuuluvat toistaiseksi kansallisen päätöksenteon piiriin. Kyse on poliittisesta tahdosta. Ohjelma ei ole kokonaisuus vaan joukko toimenpide-ehdotuksia, joista osankin toteuttaminen olisi askel parempaan suuntaan.
Liikaa ei voida korostaa sitä, että kyseessä on ennaltaehkäisevä ohjelma. Suomen tilanne ei vielä ole kestämätön, mutta se saattaa muuttua sellaiseksi jo ensi vuonna, jos ministeri Astrid Thorsin mieletön ulkomaalaislaki menee vuodenvaihteessa läpi eduskunnassa.
Seuraavassa osassa käsitellään integraatiota.