Kolme profeetta Muhammadin pilkkaamisesta loukkaantunutta islamistia hyökkäsi 7.1. ranskalaisen lehden toimitukseen ja surmasi rynnäkkökivääreillä 12 ihmistä, näiden joukossa kaksi poliisia, lehden päätoimittaja sekä useita pilapiirtäjiä. Yksi tekijöistä antautui poliisille, ja tätä kirjoitettaessa kahta muuta jahdataan vielä.
Kuten aina islamistien ampuessa, räjäyttäessä tai mestatessa viattomia, mielenkiintoisinta on nytkin seurata median, poliitikkojen ja tavallisten kansalaisten reaktioita. Reaktioille on ominaista silmien sulkeminen ilmiöltä. Kaikki tapaukset ovat yksittäistapauksia, jotka eivät liity toisiinsa. Tämä siitä huolimatta, että tekijät itse julistavat allahu akbar -huudoillaan tekojen yhteiseksi nimittäjäksi jihadin. Etenkään tekojen ei myönnetä liittyvän millään tavalla islamiin vaan pikemminkin syrjäytymiseen, rasismiin tai tekijöiden mielenterveysongelmiin. Kuitenkaan tekijät eivät itse julista olevansa kostamassa rasismia tai syrjäytymistä. He julistavat puolustavansa profeetta Muhammadin kunniaa.
On tietenkin selvää, että henkilö, joka ampuu, räjäyttää tai mestaa syyttömiä ihmisiä, ei vaikuta tasapainoiselta. Kaikkien islamin nimessä suoritettujen väkivallantekojen selittäminen tekijän yksilöllisillä mielenterveysongelmilla on kuitenkin vähän sama asia kuin jos esimerkiksi Natsi-Saksa ja holokaust selitettäisiin jokaisen saksalaisen yksilöllisillä mielenterveysongelmilla. Olemme kai kaikki samaa mieltä siitä, että ei ole kovin normaalia tai tervettä kaasuttaa syyttömiä miehiä, naisia ja lapsia tuhoamisleireillä.
Suurin osa holokaustin toimeenpanoon osallistuneista saksalaisista oli aivan normaaleja ihmisiä. Heidän tekonsa olivat loogista ja normaalia toimintaa vallitsevan ideologian, kansallissosialismin, näkökulmasta, ja aivan samalla tavalla islamististen kurkunleikkaajien toiminta on normaalia ja loogista toimintaa heidän ideologisesta (eli tässä tapauksessa uskonnollisesta) kehyksestään tarkasteltuna.
Mielenkiintoista on myös verrata reaktioita siihen keskusteluun, jota vuonna 2011 käytiin Norjan joukkomurhan jälkitunnelmissa. Tuolloin ruumiilla ratsastaminen, poliittisen hyödyn lypsäminen ja Breivikin käyttäminen koko "viiteryhmänsä" (islamismin vastustajat, kansallismieliset, maahanmuuttokriittiset) leimaamiseen olivat suorastaan valtavirtaa. (Hyvä kooste lehtikirjoittelusta löytyy täältä.) "Kiveäkään ei pidä jättää kääntämättä", kommentoi Helsingin Sanomat vedellessään viivoja Breivikistä perussuomalaisiin ja allekirjoittaneeseen. Tämä siitä huolimatta, että Breivik todistettavasti toimi alusta loppuun yksin, ja ettei hän saanut teolleen ymmärrystä oikein miltään taholta.
Demari- ja vasemmistonuoret vaativat tuolloin välittömästi toimenpiteitä suomalaisessa netissä leviäviä vihapuheita vastaan. Keskustanuorten puheenjohtaja vaati perussuomalaisten johdolta irtisanoutumisia. Paavo Arhinmäki vaati "maahanmuuttovastaisuudella ratsastaneilta kansanedustajilta" irtisanoutumisia. Liisa Jaakonsaari vaati perussuomalaisten "vihahenkeä takaisin pulloon". Pääkirjoitustoimittajat vaativat, ettei Breivikin tekoa saa "kuitata vain yhden sekopään teoksi". Outi Alanko-Kahiluoto näki yhteyksiä allekirjoittaneen ja Breivikin välillä. Erkki Tuomioja vaati nollatoleranssia perussuomalaisten vihapuheille. Hufvudstadsbladetissa arveltiin ja toivottiin, että Norjan tapahtumat voisivat vähentää perussuomalaisten kannatusta. Ville Niinistö vaati Timo Soinia panemaan puolueensa äärinationalistit kuriin. Ja niin edelleen ja edelleen.
Islamistien tekoihin suhtaudutaan hyvin toisella tavalla. Suomalaiset puoluejohtajat ovat tänään julistaneet, ettei kenenkään pidä yrittää hyötyä poliittisesti Ranskan tapahtumista:
Puoluejohtajat katsovat, ettei iskua voi nostaa esiin esimerkiksi maahanmuuttopolitiikasta keskusteltaessa.
Aika mielenkiintoinen ajatus, että maahanmuuton kielteisiä seurauksia ei saa käyttää argumenttina maahanmuuttopolitiikasta keskusteltaessa.
Carl Haglund toivoo, ettei tragedialla tehdä politiikkaa, koska se olisi ”todella mautonta”.
Hmm... Hyvän maun rajat ovat ilmeisesti jonkin verran siirtyneet viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana.
En tee näitä vertailuja niinkään siksi, että haluaisin itkeä perussuomalaisten saamaa epäreilua kohtelua. Pidän oikeasti kiinnostavana sitä, millainen erityisrooli islamilla ja muslimeilla on "suvaitsevaisen" länsimaalaisen tajunnassa ja "suvaitsevaisen" identiteetin rakentamisessa, ja millaisille mutkille hän on halukas vääntymään voidakseen selittää pois tai ainakin parhain päin kaiken kielteisen, mitä islamin nimissä tapahtuu.
Ylen Lähi-Idän kirjeenvaihtaja kirjoittaa näin:
Lähi-idän toimittajien, ajattelijoiden, aktivistien ja pilapiirtäjien keskuudessa vallitsee syvä yksimielisyys siitä, että Charlie Hebdon murhat olivat vastenmielisiä, tuomittavia eivätkä edusta kuin tekijöiden oman, kieroutuneen maailmankäsityksen kantaa.
Epäilemättä tekijöiden maailmankäsitys on kieroutunut, mutta onko se todella vain heidän omansa? Samantapainen maailmankäsitys lienee Madridin ja Lontoon pommittajilla, Toulousen ampujalla, Brysselin ampujalla, Theo van Goghin murhaajalla, Sydneyn kahvilajihadistilla, niillä henkilöillä, jotka joulun alla kaahasivat Ranskassa autolla väkijoukon päälle ja puukottivat kolmea poliisia allahu akbaria huutaen, tai ovat vuosien saatossa yrittäneet murhata ruotsalaisia ja tanskalaisia pilapiirtäjiä tai palopommittaa pilapiirroksia julkaisseiden sanomalehtien toimituksia. Monissa islamilaisissa maissa, myös sellaisissa, joissa lakia säätävä elin on kansan demokraattisesti valitsema, jumalanpilkasta on säädetty kuolemanrangaistus.
Pariisin ampujat rankaisivat pilalehden toimittajia kuolemalla pyhien arvojen pilkkaamisesta. Millä tavalla heidän maailmankäsityksensä on kieroutuneempi kuin edellä mainittujen muslimimaiden kansalaisten enemmistöllä? Tätä tarkoitan sanomalla, että omassa kulttuurisessa ja uskonnollisessa viitekehyksessään tarkasteltuna Pariisin islamistien teko ei ole häiriintynyt vaan looginen.
Intialainen puoluejohtaja ja osavaltiopoliitikko Yakoob Qureshi lupaa Pariisin ampujille rahapalkkiota:
"Ne, jotka julkeavat loukata profeetta Muhammadia, ansaitsevat kuoleman ilman oikeudenkäyntiä."
Qureshi lisää, että ...
"... profeetta levitti rauhan ja rakkauden sanomaa."
Ovatko Qureshi ja kaikki hänen äänestäjänsä yksittäisiä, häiriintyneitä ihmisiä, jotka eivät liity millään tavalla toisiinsa tai islamiin?
Britanniassa asuva kiihkoislamisti Anjem Choudary, joka taannoin esiintyi kutsuvieraana myös Suomessa, riensi tuoreeltaan puolustamaan Pariisin iskua:
"Ilmaisunvapaus ei ulotu profeetta Muhammadin loukkaamiseen."
Ovatko Choudary ja kaikki hänen Britanniassa ja Suomessa asuvat kuulijansakin yksittäisiä, häiriintyneitä ihmisiä, jotka eivät liity millään tavalla toisiinsa tai islamiin?
Breivikin teon jälkeen kukaan ei ollut huolissaan siitä, lisääkö tapaus kansallismielisiä kohtaan tunnettuja pelkoja ja epäluuloja. Kun islamistit tappavat ihmisiä, tutkijoiden suurin huoli on, joka ainoa kerta, se, lisääkö tapaus kielteisiä asenteita islamia kohtaan. Epäilemättä lisää, mutta mielestäni se, että islam, sellaisena kuin se on, tarjoaa niin monelle ihmiselle inspiraatiota verilöylyihin, on paljon suurempi ongelma kuin se, mitä muut ihmiset islamista ajattelevat.
Muslimeja on monenlaisia, sitä ei kukaan kiistä. Kuitenkin se islamin tulkinta, jota voidaan luonnehtia fasistiseksi kuoleman kultiksi, joka omien sanojensa mukaan tähtää maailmanvalloitukseen ja länsimaisen, sekulaarin, vapaan yhteiskunnan tuhoon, ja jonka keinot ovat sen mukaiset, nauttii huomattavan suurta suosiota niin muslimienemmistöisissä maissa kuin Euroopassakin. Suurin osa muslimeista ei varmastikaan osallistuisi väkivallantekoihin tai edes suoranaisesti hyväksy niitä, mutta se patamusta taantumus ja suvaitsemattomuus, josta islamistinen väkivalta kumpuaa, ei ole marginaalinen ilmiö. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan 16% Ranskan kansalaisista suhtautuu myönteisesti ISIS-järjestöön. 18-22-vuotiaista sympatiseeraajia on peräti 27%. Vuonna 2013 tehty saksalainen tutkimus (jota käsittelin täällä) osoitti, että puolet Euroopassa asuvista muslimeista voidaan katsoa fundamentalisteiksi.
Paha maailma ei ole kaukana meistäkään, mistä osoituksena voidaan nähdä se, että Choudaryn kaltaisia hahmoja kutsutaan Suomeen julistamaan oppejaan. Väkilukuun suhteutettuna Suomesta on lähtenyt Irakiin ja Syyriaan enemmän jihadisteja kuin useimmista muista Länsi-Euroopan maista. Ruotsissa, jossa on väkilukuun suhteutettuna Länsi-Euroopan suurin tai (Ranskan jälkeen) toiseksi suurin ja nopeasti kasvava muslimivähemmistö, islamistit ovat suljetuilla foorumeillaan hehkuttaneet Pariisin iskua:
"Siat miettivät nyt kahteen kertaan ennen kuin loukkaavat Allahia ja hänen profeettaansa."
Islamismi on laajaa suosiota tai vähintään passiivista hyväksyntää nauttiva, sisäisesti koherentti ja hyvin verkostoitunut ideologia. Koska toimijoiden pontimena on usko ja tuonpuoleiset herkut, heidän kanssaan ei oikein voi keskustella ja hakea kompromisseja. Pyssyt ja pommit tulevat paukkumaan ja kurkut katkeamaan jatkossakin, koska yhteiskunta ei voi jatkuvasti elää sellaisessa valmiustilassa, että jokainen iskua suunnitteleva voitaisiin jäljittää ja pysäyttää.
Pariisin iskun jälkeen on vanhaan tapaan julistettu, että länsimainen yhteiskunta on vahva ja että kynä on aseista mahtavin. Tästä voidaan kyllä olla vähintään kahta mieltä. Pilapiirtäjä ei kynällään pysäytä rynnäkkökiväärimiestä. Sen sijaan rynnäkkökiväärimies pysäyttää pilapiirtäjän. Koska kukaan ei halua kuolla, terrorismin pelko ajaa yhteiskunnan yhä syvempään itsesensuuriin, lepyttelyyn ja myöntyväisyyteen. Tätä on käytännön islamisaatio, islamistien pillin mukaan tanssiminen. Siihen ei tarvita muslimien enemmistöasemaa.
Mutta jos muihin toimiin ei olekaan valmiutta, aina voidaan marssia islamofobiaa vastaan ja paheksua perussuomalaisten twiittauksia.