Sananen sotalapsista ja evakoista
Maahanmuuttokriittisissä piireissä käytetään monikulttuuripuheesta leikkisää nimitystä mokutus. Mokutuksessa kerrotaan, että monikulttuurisuus on luonnollista, ihanaa ja väistämätöntä sekä että suomalaisissa ja Suomessa on yhtä ja toista vikaa. Mokutukseen kuuluu myös elimellisesti väite, jonka mukaan media ja poliittinen eliitti vähättelevät rasismia eivätkä tuo lainkaan esille maahanmuuton ja monikulttuurisuuden hyviä puolia.
Mokutukseen voi tutustua mm. lukemalla sanomalehtiä, kuuntelemalla radioa tai katselemalla televisiota.
Raskaan sarjan mokutuksesta käytetään toisinaan termiä übermokutus. Kaikessa mokutuksessa on parodinen elementti, koska sellaisen väittäminen vakavalla naamalla hyväksi, mikä millä tahansa mittarilla tarkasteltuna on oikeasti huonoa, on tietenkin inherentisti huvittavaa. Übermokutuksena voidaan pitää mokutusta, joka selkeästi ylittää parodiahorisontin. Viimeksi mainittu on hyvin käyttökelpoinen käsite ja viittaa parodisuuden asteeseen, jonka ylitettyään lausuma muuttuu parodiaksi siitä, mitä se edustaa. Tai täsmällisemmin: parodiahorisontin ylittävästä aktista on kaikkien osapuolten mahdotonta sanoa, onko se ns. aito asia vai parodia aidosta asiasta.
Parodia huumorin lajina (ja kritiikin välineenä) on aina aiheuttanut erityistä päänvaivaa totalitaristisille järjestelmille, koska totalitaristiset järjestelmät yhtäältä kieltävät ankarien sanktioiden uhalla kaiken itseensä kohdistuvan arvostelun ja toisaalta kannustavat järjestelmän kritiikittömään ylistämiseen. Josif Stalinin loppuvuosina, kun supervaltojen kilpajuoksu Kuuhun oli ottamassa ensimmäisiä askeleitaan, joukko neuvostoliittolaisia tiede- ja kulttuurivaikuttajia ehdotti, että mikäli NL pääsee paikalle ensimmäisenä, Kuun Maahan näkyvään puoliskoon pitää louhia valtava, kaikille kansoille näkyvä Stalinin naamataulu.
Järjestelmän vartijat, joista kaikki eivät tietenkään olleet tyhmiä, kohtasivat dilemman: Pitääkö nuo tyypit ampua, vai onko niille annettava valtionpalkinto kilvoittelusta sosialistisessa innovatiivisuudessa? Ovatko ne tosissaan (= hyvä), vai panevatko ne systeemiä ja Johtajaa halvalla (= valtiopetos)?
Näinä sofistikoituneen maahanmuuttokritiikin ahdistavina aikoina lehtien toimitukset painivat samanlaisten pulmien kanssa. Esim. Hommaforumilla käynnistettiin puuhamies Juha Mäki-Ketelän aloitteesta viime maaliskuussa "Uhkaavan oloinen kirjoituskilpailu", jonka tarkoituksena oli tuottaa mokutusparodioita. Useimmat teksteistä ovat erinomaisen hauskoja, ja niihin kannattaa tutustua. Koska aito mokutus on jo ajat sitten ylittänyt parodiahorisontin, kirjoituskilpailun hulvattomia tuotoksia on kuitenkin mahdotonta erottaa niistä teksteistä, joita päätoimittajat ja poliitikot tänä päivänä väsäävät vakavissaan. Niinpä useita kilpailutekstejä saatiin ongelmitta läpi erilaisten sanomalehtien mielipidesivuille siinä, missä avoin maahanmuuttokritiikki olisi lentänyt saman tien roskapönttöön.
Tuore esimerkki übermokutuksesta on Ninni Sandeliuksen kolumni Kolkko vuosi Avun uudessa numerossa.
Sitten asiaan. Mokutukselle ovat ominaisia virheelliset tai suhteellisuudentajun puutetta heijastavat päättelyketjut ja rinnastukset. Esimerkkinä virheellisestä päättelyketjusta voidaan käyttää hyvin tavallista teesiä, jonka mukaan "ihmisten on saatava liikkua vapaasti, koska tavaratkin liikkuvat vapaasti".
Ensinnäkin tavara liikkuu vapaasti vain sellaisten valtioiden (esim. Suomi ja Norja) välillä tai valtioryhmien (esim. EU) sisällä, jotka erikseen ovat sopimuksin sopineet tavaran vapaasta liikkuvuudesta. Yrittäkääpä viedä tavaraa esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai tuoda sitä sieltä, niin huomaatte, miten vapaasti tavara liikkuu maailmassa.
Toiseksi: Ei ole olemassa mitään geneeristä "tavaraa". On olemassa erilaisia tavaroita, joiden liikkumavapaus vaihtelee suuresti. Yrittäkääpä siirtää esimerkiksi autoja, ydinjätettä, viinaa, tupakkaa, räjähteitä tai tuliaseita mistä hyvänsä maasta mihin hyvänsä maahan, niin huomaatte, miten vapaasti "tavara" liikkuu.
Tosiasiassa tavaran liikkumavapaus jopa sellaisilla alueilla, joilla tavaran vapaasta liikkumisesta on sovittu, on tiukan tapauskohtaista ja kontrolloitua. Autojen, viinan ja tupakan vapaata liikkumista rajoitetaan taloudellisista (= verotuksellisista) syistä, ydinjätteen, räjähteiden ja tuliaseiden liikkumista taas siksi, että niiden katsotaan sisältävän riskitekijöitä kohdemaan kannalta.
Huomaamme siis, että jo vallitsevassa tilanteessa ihmisten liikkumisvapaus on huomattavasti laajempi kuin tavaran liikkumisvapaus. Esimerkiksi Romanian romaneista on selkeää taloudellista haittaa Länsi-Euroopan maille, mutta silti heidän maahantuloaan tai maassaoleskeluaan ei voida rajoittaa, toisin kuin vastaavaa haittaa tuottavan tavaran tuontia.
Historiallisesti, siis ennen kuin suvaitsevaisto keksi Suomen kuuluvan yhtäläisesti kaikille, ihmisten maahantuloa on kontrolloitu ja rajoitettu samaa logiikkaa noudattaen kuin tavaroiden maahantuontia. Tavara, jota ei ole koettu uhkaksi Suomen taloudelle tai yhteiskuntarauhalle, on saanut tulla suhteellisen vapaasti. Muun tavaran tuontia on joko säädelty tai se on estetty. Vastaavasti ihmiset, jotka eivät ole olleet haitaksi Suomen taloudelle tai yhteiskuntarauhalle, ovat saaneet tulla maahan passiaan vilauttamalla. Muiden ihmisten tulemista on rajoitettu tai se on estetty.
Variaationa tavara-argumentista voidaan mainita lintu-argumentti: ihmisten on saatava liikkua vapaasti, koska linnutkin saavat lentää vapaasti. Ihmiset ja muuttolinnut ovat kuitenkin vertailukelvottomia kahdesta syystä: 1) Suomessa talvehtivat linnut ovat elimellinen osa suomalaista ekosysteemiä, ts. välttämättömiä Suomelle; 2) lintujen tuloa ei oikein voi estää. Veronmaksajien rahoilla elelevien turvapaikkaturistien tuskin voidaan katsoa olevan välttämättömiä Suomen taloudelle tai yhteiskuntajärjestykselle. Lisäksi heidän tulonsa ja asettumisensa voidaan estää, vaikkapa vain lopettamalla ilmaisen rahan ja ilmaisten asuntojen jakaminen.
Lisäksi minua ihmetyttää se, että jos ylipäänsä koetaan mielekkääksi rinnastaa ihmisten ja eläinten liikkuminen, miksi vertailukohdaksi valitaan juuri linnut, joiden liikkumisen estämiseen ei ole sen enempää keinoja kuin tarvettakaan. Entä rotat, torakat ja coloradokuoriaiset? Niiden liikkumisvapaus on vähintäänkin kyseenalainen, juuri siitä syystä, että niistä katsotaan olevan haittaa vastaanottavalle yhteiskunnalle. Siinä, missä lintu-argumentti on virheellinen, olisi itse asiassa täysin perusteltua kysyä, miksi rotat, torakat ja coloradokuoriaiset eivät saa tulla Suomeen vapaasti, jos kerran veroelätit, rikolliset ja potentiaaliset islamistitkin saavat.
Ennen kuin alatte kiljua, että vertasin maahanmuuttajia rottiin, torakoihin ja coloradokuoriaisiin, huomatkaa, että yllä linkitetyssä videossa Kimmo Kiljunen (SDP) vertasi maahanmuuttajia lintuihin. Tarkoittiko Kiljunen kenties, että maahanmuuttajatkin ovat aivottomia ja äänekkäitä otuksia, jotka pihistelevät ruokapaloja ihmisten pöydistä ja ruikauttavat kiitokseksi paskat näiden naamalle?
Oikeastaan halusin tänään puuttua kahteen viime aikoina esillä olleeseen aiheeseen, nimittäin sotalapsiin ja Karjalan evakoihin. Helsingin Sanomien yleisönosastolla julkaistiin 29.11.2009 valtuustokollegani, Suomen Pakolaisapu ry:n puheenjohtajan Thomas Wallgrenin kirjoitus "Tosiasioiden tunnustaminen on maahanmuutossakin tärkeää". Siinä on mm. seuraava kappale:
"Julkisuudessa käytetään usein termiä "ankkurilapsi" alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Tämäkin sanavalinta on erheellinen. Lapsen saapumista Suomeen ei saa leimata itsessään epäilyttäväksi. Joitakin vuosikymmeniä sitten Suomesta maailmalle lähetettyjä ankkurilapsia kutsuttiin sotalapsiksi."
Aluksi voitaisiin tehdä se huomio, että Wallgrenin perustelu sanan "ankkurilapsi" erheellisyydelle on hieman omituinen. On tosiasia, että Suomeen saapuvat "alaikäiset" turvapaikanhakijat käynnistävät välittömästi oleskeluluvan saatuaan perheenyhdistämisprosessin, jonka tuloksena jokaista alaikäistä kohti saapuu maahan vähintään neljä, joskus jopa 20, klaanin jäsentä. Kun tällainen mekanismi on Suomeen luotu, ei kai ole aivan kummallinen ajatus, että sitä käytettäisiin tietoisesti hyväksi. Varsinkaan jos puskaradio kertoo, että Suomessa ei ole luvallista leimata lapsen saapumista epäilyttäväksi. Ihan sattumaltako sieltä Somaliasta lähetetään liikkeelle juuri se kaikkein nuorin suvun jäsen?
Tässä yhteydessä meitä kuitenkin kiinnostaa ennen kaikkea lainauksen viimeinen lause. Wallgren kutsuu sodan aikana Ruotsiin ja Tanskaan lähetettyjä suomalaislapsia "ankkurilapsiksi" (jonka termin hän siis juuri aiemmin totesi erheelliseksi), ja käyttää heitä argumenttina somalialaisten ankkurilasten vastaanottamisen puolesta.
Miksi rinnastus on älytön? No siksi, että a) Suomesta lähetettiin koordinoidusti ja ruotsalaisten aloitteesta tietty, ennalta sovittu määrä pieniä lapsia; b) lapset sijoitettiin ruotsalaisperheisiin, ei vastaanottokeskuksiin; c) lasten vanhemmat eivät saaneet muuttaa Ruotsiin lastensa perässä vaan jäivät tänne taistelemaan Suomen vapauden puolesta; d) sotalapset palasivat sodan päätyttyä Suomeen; e) sotalapset olivat pieniä lapsia, eivät partasuisia "nuorukaisia". Lisäksi on tietysti huomioitava, että Ruotsi ei millään tavoin panostanut sotalasten äidinkielen ja suomalaisen identiteetin vaalimiseen.
Mikä kohdista a), b), c), d), e) pätee somalialaisiin ankkurilapsiin? Entä mikä suomalaisissa sotalapsissa oikeuttaa nimityksen "ankkurilapsi"?
Noin viikko sitten Jussi Förbomin radio-ohjelmassa virkaatekevä maahanmuuttaja vetosi siihen, että Suomi asutti sodan jälkeen lähes puoli miljoonaa Karjalan evakkoa. Kai se nyt pystyy sijoittamaan pari sataa tuhatta maahanmuuttajaa. Oletan, että kyseessä oli sekä velvoittava että rohkaiseva argumentti: Koska Suomi asutti evakot, sillä on velvollisuus asuttaa myös maahanmuuttajat; koska Suomi pystyi asuttamaan evakot, se pystyy asuttamaan myös maahanmuuttajat.
Ikävä kyllä maahanmuuttajat ja evakotkaan eivät ole vertailukelpoisia. Ensinnäkin karjalaiset olivat Suomen tasavallan kansalaisia ja siten lain mukaan nauttivat Suomen tasavallan suojelua. Kun valtion rajaa siirrettiin, Suomella oli oman lakinsa langettama juridinen velvoite ottaa kansalaisensa vastaan. Muu olisi merkinnyt Suomen kansalaisten luovuttamista vieraalle valtiolle, minkä lakimme kieltää.
Toiseksi: karjalaiset olivat suomalaisia, mikä puhtaan pragmaattisesta näkökulmasta merkitsi sitä, että he puhuivat samaa kieltä ja olivat keskimäärin samalla tavoin koulutettuja kuin maan muu väestö. He eivät muodostaneet suomalaisten työmarkkinoiden kannalta laadullista ongelmaa, eivätkä itse asiassa määrällistäkään, kun otetaan huomioon, että parisataa tuhatta kaatunutta tai vammautunutta miestä oli poistunut näiltä markkinoilta, ja että oli polkaistava pystyyn valtava sotakorvausteollisuus.
Kolmanneksi: karjalaiset eivät saaneet mitään ilmaiseksi. Heille lohkaistiin pieniä maaplänttejä, joille he saivat rakentaa talon, ja jonka he saivat lunastaa omakseen täyttämällä vuosien maanraivaus- ja rakentamisvelvoitteen.
Mikään näistä asianhaaroista ei päde somalialaisiin ja irakilaisiin maahanmuuttajiin. Suomella ei ole heihin nähden juridisia velvoitteita; he eivät osaa suomea; he eivät pääsääntöisesti osaa tehdä mitään, mistä kukaan olisi täällä valmis maksamaan; heitä ja kantaväestöä erottaa kulttuurinen kuilu, joka on mitoiltaan hieman toinen kuin se, joka erotti karjalaisia ja hämäläisiä; ja ennen kaikkea heiltä ei vaadita asunnon ja elatuksen vastineeksi yhtään mitään.
Toiselta puolen katsoen voidaan todeta, että jos Suomi noudattaisi somalialaisiin "sotalapsiin" nähden sitä linjaa, jota Ruotsi sovelsi suomalaisiin sotalapsiin, tai soveltaisi maahanmuuttajiin yleensä sitä, mitä Suomi sovelsi karjalaisevakoihin, mitään ongelmaa ei olisi. Vasara käteen ja tarvepuut valtion puolesta, olkaapa hyvät ja ryhtykää kotoutumaan! Kyllä meillä lääniä piisaa.
Viikon kukkasen tarjoaa toinen valtuustokollegani Elina Moisio, jolle tietysti annan paljon anteeksi, koska hän on kotoisin Alajärveltä. Vihreän Langan kolumnissaan Elina tahtoo Helsinkiin minareetteja:
"[Perussuomalaisten] nuorten puheenjohtaja haluaisi [...] tuoda Sveitsissä hyväksytyn minareettikiellon Suomeen. Pelkona kuulemma ovat askeleet kohti Euroopan islamisaatiota. Tämä pelko on aivan turha. Eurooppa on jo nyt myös islamilainen Eurooppa, sillä jo kahdeksan prosenttia eurooppalaisista on muslimeja."
Itse ajattelin, että islamisaatiossa on kyse juuri muslimien väestöosuuden kasvusta ja sen mukanaan tuomasta islamin vaikutusvallan lisääntymisestä. Voin kuvitella Elinan vuotavaan veneeseen. Seurueen muut jäsenet yrittävät epätoivoisesti äyskäröidä vettä pois ja samalla tukkia reikää.
Muut: - Vene täyttyy vedellä! Uppoamme!
Elina: - Huoli veneen uppoamisesta on aivan turha. Sehän on jo puolillaan vettä.
Yhdestä asiasta olen Elinan kanssa harvinaisen samaa mieltä:
"Maahanmuuttokeskustelu on epäloogisuuksien leikkipuisto."
