Omar Mustafa on johtanut Ruotsin Islamilaista Liittoa (Islamiska Förbundet) vuodesta 2010. 7.4.2013 hänet valittiin Sosialidemokraattisen puolueen hallitukseen. Nimityksestä syntyi kohu, koska vaihtelevien tietojen mukaan Mustafa on lausunut juutalais- ja homovastaisia kommentteja, mutta varsinkin siksi, että hänen johtamansa yhdistys on kutsunut Ruotsiin puhujavieraiksi patavanhoillisia islamistisia fanaatikkoja kuten egyptiläisen Sallah Sultanin. Hän myös puolusti järjestönsä oikeutta kutsua haluamiaan vieraita "islamofobien" mielipiteistä riippumatta.
Täällä on esitelty laajemmin Mustafan puhujavieraita ja kontakteja.
Mustafa ehti istua puoluehallituksessa vain kuusi päivää ennen kuin hänet painostettiin eroamaan. Tapauksen yhteydessä nousi kotimaisessa keskustelussamme esille oululainen sosialidemokraattinen varavaltuutettu, imaami Abdul Mannan. Mannan johtaa Pohjois-Suomen islamilaisyhteisöä.
Mannan on sitä mieltä, että ...
"... Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet. Naisen velvollisuuksiin kuuluu olla äiti, kotiäiti, hänen pitää hoitaa lapset ja oma perhe."
(Tässä kohdassa on lähes välttämätöntä pohtia, millainen riemu repeäisi, jos perussuomalainen varavaltuutettu kertoisi, että perussuomalaisuus ei hyväksy homoseksuaalisuutta, ja että miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet.)
Suomalaiseen tapaan kukaan sosialidemokraattien puolueorganisaatiossa ei ole halukas ottamaan asiaan mitään varsinaista kantaa. Puoluesihteeri Reijo Paananen:
"Jos paikalliset toimijat kokevat, että tämä on omien toimintojen rajoissa, niin silloin ei puoluekaan ryhdy minkäänlaisiin toimenpiteisiin."
Sosialidemokraattiselle puolueelle ei siis lähtökohtaisesti ole ongelma, että sen riveistä käsin vastustetaan homoseksuaalisuutta ja pidetään kotiäitiyttä naisen velvollisuutena. Sallittaisiinko tällainen ajattelu Abdul-nimisen partasuun lisäksi Pentti-nimiselle kantaväestön edustajalle? Mikäli ei sallittaisi, onko tämä tulkittava niin, että siinä missä Abdul asettaa miehille ja naisille eri velvollisuudet, sosialidemokraattinen puolue asettaa muslimeille ja ei-muslimeille erilaiset velvollisuudet?
Sanalla sanoen: onko sosialidemokraattinen puolue sitä mieltä, että muslimille on sallittava sellaista, mikä on muille kiellettyä, tai että muslimilta ei voi vaatia aivan samaa kuin ei-muslimilta? Voiko kyse olla peräti siitä, että kannatuskriisiä poteva puolue yrittää haalia perussuomalaisiin valuvan työväestön tilalle uusia äänestäjäsegmenttejä täysin riippumatta siitä, millaisia arvoja ja ajatuksia ne kannattavat?
Mannan, kuten puolueensakaan, ei näe ongelmia islamin ja sosialidemokratian yhteensovitettavuudessa:
"SDP on meille parempi, sen takia me ajattelemme, että on ok mennä SDP:hen."
Kysymys kuuluu, miksi SDP on muslimeille "parempi" vaihtoehto. Siksikö, että se on sukupuolten tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolue? Vai siksikö, että se on myös avokätisten tulonsiirtojen puolue? Vuonna 2006, artikkelissa Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 2 (loppuosa), kirjoitin laajemmin islamistisen fundamentalismin ja eurooppalaisen vasemmiston äkkikatsomalta oudosta mutta pohjimmiltaan loogisesta symbioosista. Se, että "liberaali vasemmisto" suvaitsee islamia ja sen lieveilmiöitä, selittyy toki osittain puhtaalla ja perinteisellä kukkahattuilulla ja ksenofiilisellä sokeudella, mutta kyse on myös rahasta ja vallasta. Suorittavan työn kadotessa Euroopasta ja loppujenkin duunareiden siirtyessä äänestämään kansallista etua korostavia "populistipuolueita" vasemmisto tarvitsee uusia äänestäjiä.
Toiselta puolen katsottuna suuri osa Eurooppaan tulevista muslimeista elää tulonsiirtojen varassa, koska heillä ei ole mitään, mitä eurooppalaiset työmarkkinat tarvitsisivat. Syrjäytyminen ruokkii uskonnollista takapajuisuutta, ja uskonnollinen takapajuisuus ruokkii entisestään syrjäytymistä. Muslimiväestö tarvitsee vallanpitäjät, jotka yhtäältä takaavat mahdollisuuden pysyvään tulonsiirroilla elämiseen ja toisaalta sulkevat hienotunteisesti silmänsä siltä, mitä muslimiyhteisöjen sisällä puuhataan.
Sikäli kuin maahanmuuttajat äänestävät lainkaan, he äänestävät Ruotsissa vasemmistoblokkia (Sosialidemokraatit, Vasemmistopuolue, Vihreät). Tukholman kymmenessä monikulttuurisimmassa kaupunginosassa maahanmuuttajien väestöosuus on 50-90%. Vasemmiston kannatus samoissa lähiöissä on 58-88%.
Yle Uutiset kyseli suomalaisilta puolueilta niiden kantaa islamilaistaustaisiin ehdokkaisiin:
"Puolueet eivät usko, että Ruotsin demareiden islam-ongelma toistuisi meillä. Periaateohjelmien uskotaan karkottavan pahimmat fundamentalistit."
Ajatus on melko naiivi. Periaateohjelmilla ei ole fundamentalisteille mitään merkitystä, jos niiden rikkomisesta ei seuraa mitään. Ja, kuten Mannanin tapaus osoittaa, niiden rikkomisesta ei seuraa mitään. Toisin kuin Ruotsissa. Aivan ensimmäiseksi pitäisi miettiä, mikä täsmälleen ottaen on "Ruotsin demareiden islam-ongelma". Sekö, että puolueessa on islamisteja, jotka eivät jaa sosialidemokratian ääneenlausuttuja perusarvoja? Vaiko se, että perusarvoja jakamattomat henkilöt savustetaan ulos puolueesta? Ensinmainittu ongelma Suomen demareilla selvästi jo on, esimerkiksi imaami Mannanin hahmossa.
"Homoliitot ja abortit hyväksyvä kokoomuslainen muslimi Fatbardhe Hetemaj muistuttaa, että Suomen politiikassa vaikuttaa myös kristittyjä, joilla on ääriasenteita."
Tämä lienee totta, mutta toimivatko he tasa-arvoa ja liberalismiaan korostavissa puolueissa kuten sosialidemokraateissa, vasemmistoliitossa tai vihreissä? Toistan aiemman kysymykseni: voisiko patafundamentalistinen kristitty sanoa yhdessäkään eduskuntapuolueessa ääneen kannattavansa "erilaisia velvollisuuksia" miehille ja naisille?
"Uskontoa tärkeämpää ovat ihmiset arvot. Liberaalimpia muslimitaustaisia ehdokkaita ja poliitikkoja tulee kuin sieniä sateella myös Suomeen, Hetemaj sanoo."
Ensimmäiseen lauseeseen on helppo yhtyä, mutta keskusteluahan käydään juuri ihmisestä nimeltä Abdul Mannan ja hänen arvoistaan sekä siitä, että nämä arvot eivät ole ongelma sosialidemokraattiselle puolueelle.
Jälkimmäinen lause taas sisältänee implisiittisesti sen kliseen, että fundamentalismi ja taantumus olisivat jotenkin vähenemään päin muslimien keskuudessa. PEW-tutkimuslaitoksen aivan tuoreesta, 38 000 haastattelua sisältävästä raportista käy ilmi mm., että 90% maailman muslimeista tuomitsee homoseksuaalisuuden, 84% avioliiton ulkopuolisen seksin ja 77% abortin. 85% maailman muslimeista on sitä mieltä, että vaimon tulee aina totella miestään.
Vuosi sitten islamilaiset ja afrikkalaiset maat marssivat ulos YK:n ihmisoikeusneuvostosta, koska siellä käsiteltiin seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Muslimioppineiden näkemyksiä homoista olen aiemmin käsitellyt täällä.
On todennäköistä, että länsimaissa asumisella on jonkinasteinen maallistava ja liberalisoiva vaikutus osaan tulijoista. Toisaalta on huomioitava, että a) sosioekonomisen syrjäytymisen ja enklaavien sisällä elämisen on myös havaittu lisäävän radikalisoitumista, ja että b) Suomeen ja muualle Länsi-Eurooppaan muutetaan pääasiassa niistä muslimimaista, joissa asenteet ovat kaikkein takapajuisimmat. Suurin osa "humanitaarisista" maahantulijoista ei pakene fundamentalismia vaan sisäisiä konflikteja ja yleistä kurjuutta (jonka taustalla toki usein on juuri mainittu fundamentalismi). He tuovat mukanaan asenteita, jotka heidän vanhassa kotimaassaan ovat valtavirtaa.
Maaliskuussa Helsingissä järjestettiin tilaisuus, johon oli kutsuttu puhujiksi useita kansainvälisesti tunnettuja ääri-islamisteja. Koska puhujat olivat muualta kuin Suomesta, heidät mielellään selitetään pois "ei-koske-Suomea"-argumentilla. Oleellista kuitenkin on, että joku oli kutsunut heidät Suomeen, ja joku oli heitä kuuntelemassa. Ilman kysyntää ei ole tarjontaa.
Sama markkinatalouden perussääntö pätee tietysti myös sosialidemokraattiseen imaami Abdul Mannaniin. Jos hänen johtamaansa yhteisöön kuuluvat ihmiset olisivat sitä mieltä, että hän puhuu höpöjä, hän olisi hyvin pian entinen imaami. Ei ole mitään syytä olettaa, että hänen näkemyksensä homoseksuaalisuudesta ja naisista eivät vastaisi Pohjois-Suomen islamilaisen yhteisön keskimääräisiä arvoja.
Perussuomalaiset Nuoret järjestivät 1.3.2013 Helsingissä seminaarin otsikolla "Monikulttuurisuuden kasvot". Yhtenä alustajana ja panelistina toimi Helsingin vihreiden varavaltuutettu Husein Muhammed. Muhammed naureskeli islamisaatiopeloille viittaamalla pannukakuksi jääneeseen Suomen Islamilaiseen Puolueeseen. Itse en kuitenkaan ole lainkaan huolissani siitä, että änkyrämuslimit saisivat aikaiseksi poliittisen puolueen, joka ääneen ja julkisesti ajaisi islamistisia tavoitteita. Nykyisellä väestörakenteella sellaisen syntyminen ei ole todennäköistä eikä vaarallistakaan.
Todellinen ongelma on, että "tavalliset" puolueet, osin suvaitsevaisuutensa sokaisemina ja osin poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä, hyväksyvät riveihinsä aivan kenet hyvänsä, jonka pigmenttikerroin on sopiva. Suomessa epäilemättä on yksilötasolla hyvinkin vapaamielisiä ja maallistuneita muslimeja (kuten Hetemaj), mutta heidän vaikutusvaltansa muslimiyhteisöön ja sen äänestyskäyttäytymiseen lienee mitätön, toisin kuin Mannanin kaltaisella uskonnollisella johtajalla. On poliittisesti viisasta valita yhteistyökumppaniksi Abdul Mannan, mutta näin toimimalla puolueet pönkittävät fundamentalistien ja heidän arvojensa asemaa muslimiyhteisön sisällä.
Vaara ei ole siinä, että imaamien ansiosta sosialidemokraatit alkaisivat ajaa shariaa valtaväestölle. Imaameja ei kiinnosta, mitä valtaväestö tekee. Heitä kiinnostaa heidän oma valta-asemansa omassa yhteisössä. Sekä tietysti tulonsiirrot. Sen vuoksi on heidän näkökulmastaan tarkoituksenmukaista toimia puolueissa, jotka kannattavat tulonsiirtoja ja vähät välittävät, mitä vähemmistöyhteisöjen sisällä tapahtuu.
On yksinomaan hyvä asia, että maahanmuuttajat, mukaanlukien muslimit, osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan ja demokraattiseen prosessiin. On kuitenkin äänestäjän oikeusturvan kannalta tärkeää, että puolueet soveltavat ehdokaskandidaatteihin yhtäläisiä kriteerejä, olivat nämä minkä värisiä hyvänsä. Suomalaisen vaalijärjestelmän ansiosta myös varavaltuutettu Mannan on noussut asemaansa pääasiassa sellaisten kansalaisten äänillä, jotka todennäköisesti eivät kannata "erilaisia velvollisuuksia" miehille ja naisille.