Pääministeri Matti Vanhanen on varoitellut talven aikana, että puheet hallitsemattomista pakolaisvirroista pitää lopettaa. Turvapaikanhakijoita on kuulemma hyvin vähän, ja maahanmuuton ongelmat ovat Suomen ongelmista pienimpiä. Peräti mitättömiä.
Maahamme aiotaan vuoden sisällä perustaa 40-50 uutta vastaanottokeskusta, joista kuhunkin sijoitettaisiin n. 150 turvapaikanhakijaa. Tällä hetkellä keskuksia on 15, kaikki tupaten täynnä.
Vastaanottokeskuskapasiteetti aiotaan nelinkertaistaa vuoden sisällä, mutta puheet hallitsemattomista pakolaisvirroista pitää lopettaa. Mitään huomionarvoista ei ole tapahtumassa. Tilanne on täydellisesti hallinnassa.
Valtio voi perustaa vastaanottokeskuksen ilman kunnan lupaa, mutta kunta ei ole velvollinen asuttamaan oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita. Suurin osa Suomen kunnista kieltäytyy pakolaisten vastaanotosta. Ilmoitusasiana kunnan alueelle, usein keskustaan, perustettavat valtion vastaanottokeskukset ja niistä saadut kokemukset eivät luonnollisesti ole omiaan lisäämään kuntien vastaanottohalukkuutta.
Kuten Kalle Myllymäki Varsinais-Suomen TE-keskuksesta toteaa, kuntien nihkeä asenne (yhdistettynä tulijoiden omaan ryhmähakuisuuteen) johtaa siihen, että turvapaikanhakijat valuvat vastaanottokeskuksista muutaman kaupungin, lähinnä Helsingin, Turun ja Oulun, lähiöihin. Ongelma on tiedostettu, mutta kenelläkään ei ole selkeää käsitystä siitä, mitä asialle pitäisi tai voitaisiin tehdä. Toteamusta, että jotain tarttis tehrä, ei vielä voida pitää varsinaisena strategiana.
Ruotsissa on keskusteltu siitä mahdollisuudesta, että valtio voisi velvoittaa vastentahtoiset kunnat asuttamaan sosiaalisia siirtolaisia, ja sama keskustelu epäilemättä on viriämässä myös meillä. On kuitenkin epävarmaa, viihtyisivätkö vaatimisen makuun päässeet tulokkaat jossakin perähikiällä vailla tyydyttäviä virkistys- ja shoppailumahdollisuuksia. Todennäköisesti he yhtä kaikki muuttaisivat sukulaistensa nurkkiin urbaanimpaan ympäristöön. Yhtä epävarmaa on, lisäisikö ongelmaherkän ja kalliiksi käyvän väen hajasijoitus maahanmuuttomyönteisyyttä ja siinä sivussa Keskustan ja RKP:n kannatusta niiden varsinaisilla tukialueilla.
On asialla myös taloudellinen puolensa. Valtio korvaa kunnille alkuvaiheen kotoutuskulut, mutta lopulta tulijat päätyvät kuntatalouden rasitteeksi. Tällä hetkellä kunnat eivät selviydy edes lakisääteisistä velvoitteistaan. Kuntalaisille, joita passitetaan terveyskeskuksesta yksityislääkärille, on vaikea perustella, miksi heidän verorahoillaan pitäisi rahoittaa vaikkapa somalin, arabin tai kurdin kielen tahi islamin tuntiopetusta kunnan kouluissa.
Muutoinkin kyllä-valtio-maksaa-argumentti on veronmaksajan kannalta outo. Valtio olet sinä. Ei ole olemassa ketään Valtio-nimistä tyyppiä, jolla olisi omaa rahaa käytettävänään. Kaikki valtion varat on verotettu kansalaisilta, ts. kuntalaisilta. Valtion kunnille pakolaisista suorittamat korvaukset ovat tulonsiirtoja kunnalle mutta eivät tulonsiirtoja kuntalaisille. Ne ovat valtion kautta kierrätettyä kuntalaisten rahaa.
Arviot tänä vuonna saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä ovat kohonneet jo kymmeneen tuhanteen. Ei ole mitään syytä, miksi tahti hiipuisi tulevina vuosina. Uuden ulkomaalaislain myötä ketään ei voida palauttaa, ja kun perheenyhdistäminen otetaan huomioon, pääsemme jatkossa 30-40 tuhanteen humanitaariseen muuttajaan vuodessa.
Keksitkö sinä laskutavan, jolla edellisestä lauseesta saadaan epätosi? Ellet, uskotko, että Suomen julkinen talous ja suomalainen yhteiskunta kestävät tällaisen kehityksen? Onko "niitä" edelleen mielestäsi mitättömän vähän? Pelkästään Helsingin Punavuoren uuden vastaanottokeskuksen arvioidut käyttömenot tälle vuodelle ovat 5 000 000 euroa. Entä sitten, kun keskuksia on kautta Suomen 40 tai 50?
Valitettavasti turvapaikanhakijoista on tullut bisnes, josta on suoraa tai välillistä hyötyä suurelle joukolle ihmisiä. Ensimmäinen välistävetäjä on ihmissalakuljettaja, jolle elintasopakolainen suorittaa tuhansien dollareiden kyytimaksun. Pienten kuntien päättäjille valtion rahoittamat keskukset tuovat rahaa ja työpaikkoja, joilla voi ostaa ääniä seuraavissa kunnallisvaaleissa. Pitkäaikainen vuokrasopimus on kiinteistön, kuten Punavuoren Martta-hotellin, omistajalle lottovoitto. Vastaanottokeskus tuo välillisesti leivän palveluntuottajayritysten työntekijöille. Kukkahattuverkosto voi sijoittaa keskusten kallispalkkaisiin johtajanvirkoihin ansioituneita jäseniään. Turvapaikanhakijat pitävät valtavan ihmisoikeusjuristiarmeijan kiireisenä.
Vain sinä häviät, koska sinä maksat kaiken.
Rita Landén on eilen avannut Punavuoren keskusta vastustavan nettiaddressin. Se kannattaa allekirjoittaa mielenilmauksena, vaikkei asialle enää varsinaisesti mitään voikaan tehdä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että keskusta ei pitäisi sijoittaa mihinkään, mutta jos se joka tapauksessa sijoitetaan johonkin, on parempi, että se avataan Punavuoreen kuin Jakomäkeen. Jos minä saisin päättää, uudet keskukset sijoitettaisiin Eiraan, Ullanlinnaan ja Kaivopuistoon. Etelähelsinkiläiset ovat tähän asti pitkälti jääneet paitsi siitä eksoottisesta värinästä, jota he äänestyskäyttäytymisellään ovat tuottaneet pääasiassa itä- ja pohjoishelsinkiläisille.
Sanoessani, ettei keskusta pitäisi sijoittaa mihinkään, tarkoitin tietysti, että ongelma ei ole kunnallinen vaan valtiollinen. Keskuksia tarvitaan lisää ja ne on sijoitettava jonnekin, koska Vanhasen-Thorsin akseli on mielettömällä maahanmuuttopolitiikallaan kolminkertaistanut vuotuisten turvapaikkaturistien määrän. Toivon, että uudet keskukset kaikkine sosiaalisine ja taloudellisine lieveilmiöineen avaavat uusia silmiä ja johtavat vakaviin pohdintoihin äänestyskopeissa kahden vuoden kuluttua. Toivon mukaan ihmiset tuolloin muistavat, että uuden ulkomaalaislain puolesta äänestivät kaikki Keskustan, kaikki Kokoomuksen, kaikki SDP:n, kaikki Vihreiden, kaikki Kristillisdemokraattien, kaikki Vasemmistoliiton ja kaikki RKP:n läsnäolleet kansanedustajat.
He ovat syyllisiä nykyiseen tilanteeseen ja varsinkin siihen paljon nykyistä murheellisempaan tilanteeseen, joka Suomessa vallitsee vuonna 2011.
Ja miksi emme muistaisi? Nykyään on internet, joka ei unohda mitään. Se muistuttaa asiasta myös kahden vuoden kuluttua. Äänestäjän muisti ei enää ole lyhyt.