Taloustutkimus julkaisi eilen tutkimuksen puolueiden kannatuksesta Helsingissä. Uutisen mukaan perussuomalaiset ovat saamassa n. 3,5 prosentin äänisaaliin ja siten menettämässä ainoan eduskuntapaikkansa pääkaupungista. Yksi paikka edellyttäisi n. 3,9 prosentin kannatusta. Uutisoinnin tarkoitus on luonnollisesti vakuuttaa perussuomalaisten potentiaaliset äänestäjät siitä, että kannattaa äänestää jotakuta muuta. Uutisesta nimittäin unohtui jotain tärkeää.
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Tony Halme sai yksin yli 16 000 ääntä. Kaikki muut listalla olleet saivat yhteensä n. 1000 ääntä. Jokainen varmasti ymmärtää, että kukaan ei äänestänyt Halmetta siksi, että tämä oli perussuomalaisten ehdokas. Kaikki hänen äänensä olivat henkilökohtaisia ääniä sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänen tapauksessaan äänestäjäkuntaa jakavat puoluerajat menettivät täydellisesti merkityksensä.
Halme ei ole ehdolla näissä vaaleissa. Taloustutkimuksen tulokset merkitsevät näin ollen sitä, että perussuomalaisten tosiasiallinen kannatus on moninkertaistunut. Perussuomalaisten todellista kannatusta viime eduskuntavaaleissa kuvaavat ne tuhat ääntä, jotka lista Halmetta lukuunottamatta sai.
Jos ignoroidaan Taloustutkimuksen virhemarginaali, ja jos oletetaan, että perussuomalaisten vaaliliittokumppani Itsenäisyyspuolue säilyttää viime vaalien 0,3 prosentin kannatuksen, Helsingin perussuomalaiset ovat 300 äänen päässä eduskuntapaikasta. Ilman Halmetta. Koska tutkimuksessa kysyttiin, minkä puolueen listoilla olevaa ehdokasta haastateltu aikoo äänestää, perussuomalaisten Helsingin piirin listalla on ehdokkaita, joita aikoo äänestää suuri joukko ihmisiä. En tiedä, olenko yksi heistä, mutta ei se ainakaan mahdottoman uhkarohkea veikkaus olisi.
Kun ryhdyin ehdokkaaksi viime kesänä, muistutin kaikkia edessä olevan tehtävän mastodonttisista mittasuhteista. Tuntui utopistiselta, että perussuomalaiset ylipäätään pääsisivät Helsingissä lähellekään eduskuntapaikkaa ilman Halmetta. Vielä utopistisemmalta tuntui ajatus omasta läpimenosta. Tällä hetkellä perussuomalaisten paikka on erittäin lähellä. Virhemarginaali huomioiden todellinen kannatus voi olla mitä vain 1,5 ja 5,5 prosentin välillä. Jos n. 3,9 prosentin kannatus saavutetaan, yksi listalainen menee läpi. Jos minä saan listalta eniten ääniä, minä menen läpi.
Koska läpimeno tuntui viime kesäkuussa täysin tuonpuoleiselta ajatukselta, ehdokkuuteni varsinaisena tavoitteena oli päästä julkisuuteen ja herättää keskustelua maahanmuuttopolitiikasta. Asetelmat näyttävät muuttuvan. En pystynyt ennakoimaan sitä käsittämätöntä vapaaehtoisenergian määrää, jonka ehdokkuuteni generoisi. Sanalla sanoen, en tiennyt, olenko yksin mielipiteineni. Nyt tiedän, että en ole. En osannut aavistaa, että kymmenet ja sadat ihmiset lähtisivät kiikuttamaan esitteitäni lähiöiden postiluukkuihin, vaarantaisivat konkreettisella tavalla itsensä julkaisemalla nimensä kannattajalistallani, lahjoittaisivat avokätisesti rahaa kampanjani hyväksi ja - mikä kaikkein tärkeintä - mainostaisivat ehdokkuuttani ystävilleen, tutuilleen, työkavereilleen ja sukulaisilleen.
Valituksi tulemisesta on turha ryhtyä vielä näkemään valveunia, mutta se alkaa jo nyt näyttää todennäköisemmältä kuin alkuperäisen tavoitteeni, julkisen keskustelun lisääntymisen, toteutuminen. Kampanjan alkuvaiheessa monet pelkäsivät ja toivoivat, että Sanoma-konsernin ja YLE:n tiedotusmonopolit aloittaisivat loanheittokampanjan. Meidän kaikkien on ymmärrettävä, että niin monikultturistien käsissä kuin nämä imperiumit ovatkin, niiden toimijat eivät ole tyhmiä. Niiden etujen mukaista on, että mahdollisimman harva kuulee olemassaolostani. Ne käyvät hyökkäykseen vasta a), jos mokaan todella rankasti ja kiistattomasti, tai b), jos gallup-kannatuksessa ylittyy tietty kipupiste ja vaikenemisstrategia joudutaan toteamaan epäonnistuneeksi.
Tällä hetkellä toimittajat ovat asettaneet minut limboon ja teeskentelevät, etten ole olemassa. Tämä kävi erittäin selkeästi ilmi Helsingin perussuomalaisten kampanja-avauksessa 25.1., missä taisin olla jokseenkin ainoa, jolta ei kysytty yhtikäs mitään. Tämä on pienessä ristiriidassa sen kanssa, että sivuston statistiikan mukaan täällä vieraillaan tiedotusvälineiden (kuten myös eduskunnan, vihreiden ja poliisin) koneilta hyvin ahkerasti. Mediapimentoon päätyminen on hyvä merkki, koska se on merkki siitä, että ne ovat huolissaan. Ne eivät olisi huolissaan, ellei niillä olisi syytä olla huolissaan. Ne eivät ole tyhmiä, ja niillä on käytettävissään tietoa.
Toivon siis kannattajien lopettavan mediajulkisuudesta murehtimisen. Minä en tule saamaan millimetrin millimetriä ilmaista palstatilaa yhdestäkään valtamediasta. Tämä kampanja meidän on tehtävä aivan itse. Kaikkia niitä, jotka kokevat olevansa samalla asialla kanssani, kehoitan tutustumaan erilaisiin tukemistapoihin täällä. Raha on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on ehdokkuuteni ja teemojeni tunnetuksi tekeminen. Mikään ei ole tehokkaampaa mainosta kuin ystävältä saatu äänestysvinkki.
Mitä maahanmuuttokysymyksiin tulee, me olemme mielipide-enemmistö. Kannatuksen saamiseksi tämä ei kuitenkaan riitä, sillä ihmiset haluavat äänestää ehdokasta, jolla heidän mielestään on läpimenon edellytykset. Tämä on irrationaalista, koska todellisuudessa ehdokkaan läpimeno tietysti riippuu vain ja ainoastaan siitä, äänestääkö äänestäjä ehdokasta vai ei, mutta näin se toimii. On ymmärrettävä, että Helsingin Sanomat ja YLE eivät ole vain tiedotusvälineitä vaan osa poliittista koneistoa, meidän näkökulmastamme osa vihollisleiriä. Ne eivät tule julkaisemaan mitään tutkimustietoa, joka lisäisi äänestäjän uskoa läpimenomahdollisuuksiini. Ne julkaisevat vain tietoa, joka palvelee niiden poliittista agendaa.
Lannistamismetodi, jota Taloustutkimuksen gallupin julkaisutapa edusti, on uskoakseni suunnattu suurelta osin kokoomuksen perinteisille äänestäjille, joita epäröivistä kannattajistani on melkoinen osa. He haluaisivat äänestää minua, koska tietävät, että kokoomuksen poliittisesti korrekti maahanmuuttolinja ei eroa sosdemojen vastaavasta millään tavalla, mutta samalla he pelkäävät, että jos he eivät äänestä kokoomusta, he antavat tukensa punamultahallituksen jatkolle. Maailmassahan on muitakin kysymyksiä kuin maahanmuutto ja monikulttuurisuus, ja niiden muiden kysymysten kannalta eduskunnan tulevalla kokoonpanolla on merkitystä. Jos kokoomusäänestäjä saadaan suodatetulla uutisoinnilla uskomaan, että minulla ei ole mahdollisuuksia, kokoomusäänestäjä ei äänestä minua. Ja silloin minulla totisesti ei olekaan mahdollisuuksia.
Toinen odotettavissa oleva metodi on perussuomalaisten julkkisehdokkaiden, kuten Frederikin ja Veltto Virtasen, hypetys puolueen "ykkösehdokkaina". Äänestäjä pyritään vakuuttamaan siitä, että minulle annettu ääni on ääni Reetulle.
Me joudumme toimimaan sokkona, uskon varassa, vailla gallupien vetoapua. Mutta tosiasia on, että tavoite, joka vielä hetki sitten tuntui mahdottomalta, on käden ulottuvilla. Se riippuu seuraavien vajaan kahden kuukauden aikana tekemästämme työstä, mutta ennen kaikkea se riippuu siitä, riittääkö sinun uskosi, arvoisa äänestäjä, vielä äänestyskopissa. Se riippuu siitä, uskallatko äänestää minua, vaikket voikaan gallupien nojalla tietää, menenkö läpi. Jos äänestät minua, minä menen läpi.
Läpimenoni (tai muiden kriittisten ehdokkaiden läpimeno) ei toteutuessaan ole kuolinisku monikultturistiselle politiikalle, mutta siihen voi sisältyä muutoksen siemen, ja se murtaa hiljaisuuden. Ennen kaikkea se on historiallisen mittaluokan muistutus Helsingin Sanomille, YLElle ja puolueille siitä, että ne eivät rahallaan ja tiedotusmonopolillaankaan voi sataprosenttisesti kontrolloida sitä, kenet Suomessa äänestetään eduskuntaan.
Äänestämällä sosiaalidemokraatteja, jotta kokoomus ja keskusta eivät pääsisi valtaan, tai keskustaa ja kokoomusta, jotta sosiaalidemokraatit eivät pääsisi valtaan, varmistat, että nykyinen politiikka ei muutu. Äänestämällä vasemmistoliittoa tai vihreitä annat äänesi anarkialle. Ellei muutos käynnisty näissä vaaleissa, ongelmat ovat neljän vuoden kuluttua suurempia ja vaikeampia.
Nyt musta lippu liehumaan ja täysi hööki päälle!
Lisäys 30.1.2007:
Tuskin olivat bitit ehtineet kuivua ylläolevasta kirjoituksesta, kun toimittaja Katja Martelius Hesarin Nyt-liitteestä kilautti maanantaiaamuna ja kertoi haluavansa haastatella. Sovimme treffit torstaiksi.
Maailma on yhteensattumia täynnä :)
Nyt-liite tunnetaan... hmm... objektiivisen journalismin lipunkantajana, jolle vetävät vertoja vain sellaiset tiedonjanoisten keitaat kuin Voima, Murros, Kapinatyöläinen, Tiedonantaja ja Ylioppilaslehti. Katja puolestaan on niittänyt mainetta maahanmuuttajia (kts. kirjoitukseni Näin naapurissa), kotiäitejä (kts. Blogisiskon kommentit) ja konservatiivisia, valkoihoisia heteromiehiä (kts. Petri Neittaanmäen vastine 9.9.2005) käsittelevistä kiihkottomista ja tasapuolisista artikkeleistaan. Sekä Nyt-liite että Katja luultavasti suhtautuvat minuun erityisesti ja ajatusmaailmaani yleisesti neutraalilla professionaalilla otteella. Haastattelun tarkoitus on varmasti lisätä lukijain tietoisuutta vaihtoehtoisista monikulttuurisuusnäkemyksistä ja niiden perusteluista.
Mutta vakavasti puhuen tässä ennuste: Jos haastatteluun tulee valokuvani, se on todennäköisimmin otettu liian läheltä ja alaviistosta niin, että päälaki leikkaantuu pois ja jokainen luomi, näppylä ja sierainkarva varmasti näkyy. Sanomisistani saksitaan ja kursitaan kasaan hurja keitos, josta luultavasti en tunnista itseäni, ja vastausteni perään Katja kirjoittaa omat editoriaaliset vasta-argumenttinsa, joihin minulla ei luonnollisesti ole tilaisuutta vastata.
Ehdotin sähköpostihaastattelua, koska a) haluan miettiä rauhassa sanomisiani ja b) haluan, että kaikesta mitä sanotaan, jää mustaa valkoiselle mahdollisia myöhempiä tulkintaerimielisyyksiä silmälläpitäen. Tämä ei kuitenkaan sopinut "missään tapauksessa", ymmärrettävistä syistä. Minun täytyy sitten kai ottaa oma nauhuri mukaan.
Kampanjapäällikköni huomautti osuvasti, että tästä tulee poikkeuksellisen resiprookkinen haastattelutilanne, koska minä kirjoitan siitä kuitenkin oman versioni tälle sivustolle. Minulla on ehkä vähemmän lukijoita kuin Katjalla, mutta toisaalta aika moni Hesarin lukija luultavasti käy haastattelun luettuaan täällä kurkkaamassa, mitenkäs pitkät torahampaat sillä keskitysleirittäjä Halla-aholla oikein on.
Tai sitten koko juttu hyytyy toimitussihteerin pöydälle, ainakin vaaleihin asti.