Luin aikani kuluksi Eugen Schaumania koskevan artikkelin Wikipediasta. Schauman oli erittäin korkeatasoinen ihminen, millä en viittaa hänen tekoonsa (joka sekin oli korkeatasoinen), vaan siihen, että hän ei kokenut olevansa suorittamassa yli-inhimillistä urotekoa vaan tekevänsä sitä, mitä miehen oli siinä tilanteessa tehtävä. Venäjän keisarille hän kirjoitti näin:
"On hirveää ottaa toinen ihminen hengiltä. Omalla elämälläni olen minä sovittava rikokseni. Tehtyäni tämän päätöksen olen minä saanut rauhan; tyynenä ja iloisena menen nyt kuolemaan."
Omaa vapausfilosofiaansa Schauman kuvaili tavalla, joka on ainakin minulle suuresti selventänyt sitä, mitä, tiiviisti pakattuna, tarkoittaa se, että olen kansallismielinen ihminen:
"Vapaus on itse oma päämääränsä. Tietyin ja varsin pienin rajoituksin se on jokaisen ihmisen luovuttamaton etuoikeus, jota ei mikään ulkonainen mahti voi häneltä riistää. Ihmisellä ei ole oikeutta luopua siitä omalta osaltaan, vielä vähemmän lastensa puolesta. Vapaus on itsekunnioituksen perusta, ja ilman sitä suuri oppi ihmisen siveellisestä vastuusta olisi pelkkää valhetta ja petosta. Vapaus on pyhä asia ja vapaudenrakkaus sydämeemme syvään juurtunut luonnonvietti. Rakastatko maatasi? Hyvä, pidä mielessäsi Ibsenin sanat: 'Vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään'."
En tarkoita sitä, että kuvittelisin - edes tarvittaessa - pystyväni samanlaiseen uhrautumiseen kuin Schauman, mutta hän on joku, jota katselen alhaalta ylöspäin; hän edustaa sellaista tietoisuuden, aatteellisuuden, pyyteettömyyden, nöyryyden ja vakaumuksen tasoa, joka isänmaallisen ihmisen olisi asetettava johtotähdekseen. Ennen kaikkea Schauman tarjoaa viiteryhmän, johon haluan identifioitua.
Wikipedia-artikkelin lopusta löytyy maininta siitä, että pääministerimme Matti Vanhanen, sinänsä odotetusti, on vuonna 2004 ehtinyt tuomita Eugen Schaumanin teon ja nimetä tämän terroristiksi, jota ei ole syytä juhlia.
Pääministeri Matti Vanhanen tuomitsi vuonna 1985 ne, jotka kritisoivat Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikkaa tai halusivat muuttaa Neuvostoliitossa vallinnutta järjestelmää. Vuonna 2006 pääministeri Vanhanen tuomitsi tanskalaisten pilapiirrosten julkaisemisen Suomen Sisu -järjestön verkkosivuilla ja pyysi omasta sekä hallituksensa puolesta anteeksi maailmalla riehuvilta muslimimilitanteilta. Vuonna 2007 pääministeri Vanhanen vaati "lähes sarjatulta ampuvien" aseiden keräämistä pois kansalaisilta. Samana vuonna hän totesi Venäjän presidentinvaalien olleen vakuuttava osoitus Vladimir Putinin kansansuosiosta. Vaalivilppisyytökset olivat pääministeri Vanhasen mukaan "epämääräisiä".
Vuonna 2008 pääministeri Vanhanen kävi Yhdysvalloissa kyselemässä Googlen edustajilta, miten internetissä liikkuviin "epäilyttäviin viesteihin" voitaisiin puuttua.
Olen lievästi yllättynyt, ettei Vanhanen ole vielä tuominnut Tali-Ihantalan taistelua, vaikka Åke Lindmanin uusi elokuva olisi tarjonnut tuomiolle ja anteeksipyytämiselle oivat puitteet. Antautumalla suomalaiset olivat saaneet yhteiskuntajärjestelmän, jossa ei Vanhasen mielestä ollut mitään korjattavaa ja joka hänen mukaansa oli aivan riittävän hyvä virolaisillekin.
Hesarin Nyt-liitteessä kysyttiin 25.1.2008 erinäisiltä julkisilta henkilöiltä, mitä nimitystä heidän mielestään pitäisi käyttää vuoden 1918 tapahtumista. Muiden erinomaisten vastausten joukossa palkintopöydän puhdistaa Idols-tähti ja laulaja Anna Abreu:
"Turhaa luettavaa. En tykkää historiasta. Miksi jäädä menneeseen, kun voi ajatella tulevaa? Historiaan juuttumisen takia ei ole vielä keksitty, miten Afrikan lapsille saataisiin ruokaa."
Paitsi että Eugen Schauman, pääministeri Vanhanen ja julkisuuden henkilö Abreu auttavat minua hahmottamaan, mitä isänmaallisuus ja ihanteellisuus ovat ja mitä ne eivät ole, ja mitä minä haluan ja en halua olla, he myös kuvaavat hienolla tavalla sitä, miten tavaton laadullinen välimatka voi olla nimellisesti samaan paradigmaan kuuluvien yksiköiden välillä. Sekä Schauman että Vanhanen ovat "suomalaisia miehiä". Sekä Schauman että Abreu ovat "suomalaisia nuoria".
Mutta vain siinä samassa merkityksessä, jossa sekä lautaselle lyöty raaka räkäkiiski että paneroitu punakampelafilé ovat "kalaruokia".
Merkittävää on, että on rajattoman paljon ihmisiä, joiden mielestä pääministeri Vanhanen ja laulaja Abreu ovat paljon hienompia ihmisiä kuin Schauman. Mielipide-eroavaisuudet eivät johdu väärinkäsityksistä tai tiedon puutteesta, vaan siitä, että me synnymme sisältä erilaisina. Tähän on tyytyminen, eikä asialle voi mitään. Joku joskus kirjoitti, että "jos-kissasi-saisi-päättää"-tyyppiset kissanruokamainokset ovat humpuukia, sillä jos kissasi oikeasti saisi päättää, te molemmat asuisitte kellarissa ja söisitte rottia.
Vapaassa Suomessa, jonka perustusta Eugen Schauman oli yhtenä monien joukossa luomassa sataneljä vuotta sitten, on pääministerinä Matti Vanhanen, joka pyytää vapautta anteeksi, valtionsyyttäjänä Mika Illman, jonka mukaan kaikilla on oikeus mielipiteisiin, kunhan niitä ei sanota ääneen, apulaisoikeuskanslerina Mikko Puumalainen, joka ... on Mikko Puumalainen, vähemmistövaltuutettuna Johanna Suurpää, jonka mielestä on epäkohta, ettei hän voi itse langettaa väärinajattelijoille rangaistuksia ohi tuomioistuinten, läjäpäin kulttuurielämän vaikuttajia, jotka vaativat Helsinkiin Lenin-patsasta, ja entisen sisäministeriön tilalla maahanmuuton ministeriö, jonka tavoitteena on harjoittaa avointa maahanmuuttopolitiikkaa asiakkaidensa ehdoilla.
Siinä samassa vapaassa Suomessa tuomitaan tammikuussa 2008 sakkoihin nettikirjoittaja, joka on koonnut sivuilleen uutisia maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.
Aina välillä ihmettelen, mistä meitä suomalaisia rangaistaan.