Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi reaktioita, joita Perussuomalaisten eduskuntaryhmän rasismin, syrjinnän ja väkivallan vastainen julkilausuma oli julkisuudessa herättänyt. Lupasin palata varsinaiseen substanssiin, ts. siihen, miksi "positiivinen" syrjintä (sivistyneesti "diskriminaatio", kaunistellen "erityiskohtelu") ei ole hyvä asia.
Tässä tekstissä, kuten julkilausumassakin, "positiivisella syrjinnällä" tarkoitetaan yhden henkilön suosimista toisen henkilön kustannuksella rodun, uskonnon, kulttuuritaustan tai vastaavan seikan vuoksi. Siis esimerkiksi sitä, että Helsingin kaupunki työntekijöitä rekrytoidessaan valitsee kahdesta hakijasta sen, jonka viiteryhmä on "aliedustettuna" kaupungin henkilöstössä, vaikka kyseinen henkilö ei olisi "aivan yhtä pätevä" kuin kilpailijansa.
1. Positiivinen syrjintä nähdään kompensaationa piilossa olevalle negatiiviselle syrjinnälle, joka kuuleman mukaan selittää tiettyjen ryhmien aliedustuksen esim. yrityksen tai organisaation henkilöstössä. Kun negatiivista syrjintää kompensoidaan positiivisella syrjinnällä, saavutetaan tasapaino eli nykyliturgiassa "tosiasiallinen tasa-arvo".
Ongelma on siinä, että ainoa todiste negatiivisesta syrjinnästä esim. Helsingin kaupungin organisaatiossa on sen väitetty seuraus eli vähemmistöjen aliedustus henkilöstössä. Oletus kompensoitavan ongelman olemassaolosta perustuu siis puhtaaseen kehäpäättelyyn.
Edelleen voidaan kysyä, miksi Helsingin kaupunki ei suoraan puutu negatiiviseen syrjintään, jos se olettaa sellaista harrastavansa, sen sijaan, että se kompensoi itse harjoittamaansa negatiivista syrjintää positiivisella syrjinnällä. Negatiivisella (piilo)syrjinnällä oikeutetaan kompensoiva positiivinen (avo)syrjintä, mutta kääntäen myös positiivinen syrjintä oikeuttaa ja tekee välttämättömäksi negatiivisen syrjinnän, koska vain niiden yhdistelmä luo "tosiasiallisen" tasa-arvon.
2. Paitsi että negatiivinen (piilo)syrjintä on aliedustuksen selittäjänä toteennäyttämätön, se on myös tarpeeton ja todennäköisesti väärä. On selvä asia, että esimerkiksi matala koulutustaso ja kielen osaamattomuus vaikuttavat kielteisesti henkilön työllistymismahdollisuuksiin. Tiettyjen väestöryhmien, etenkin Afrikasta ja Lähi-Idästä tulleiden humanitaaristen maahanmuuttajien, koulutustaso ja kielitaito ovat tunnetusti ja yksiselitteisesti keskimäärin heikompia kuin kantaväestön. Tästä syystä he ovat aliedustettuina kaikkialla paitsi rikostilastoissa.
Jos ryhmä X on keskimäärin heikommilla työvalmiuksilla varustettu kuin ryhmä Y, on loogista ja oikein, että se on aliedustettuna siellä, missä sanotuilla työvalmiuksilla on merkitystä. Jos halutaan nostaa ryhmän X edustusta, on kohotettava sen työvalmiuksia eikä madallettava rimaa.
3. Positiivisen syrjinnän tavoite, eri väestöryhmien tasainen edustus organisaation henkilöstössä, on outo. Miksi niiden pitäisi olla tasaisesti edustettuina? Kuka tai mikä hyötyy tästä? Ei kukaan ole huolissaan siitäkään, ovatko esimerkiksi vasenkätiset, värisokeat tai viiksekkäät henkilöt edustettuina väestöosuutensa edellyttämässä suhteessa. Kuitenkin vasenkätisyys ja värisokeus ovat synnynnäisiä ominaisuuksia siinä kuin vaikkapa ihonväri tai sukupuolinen suuntautuminen ja viiksekkyys hankittu ominaisuus aivan kuten vaikkapa uskonto.
4. Positiivista syrjintää markkinoidaan tilapäisenä järjestelynä, josta pitää luopua sitten, kun kompensoitava epäkohta (eli negatiivinen syrjintä) on poistunut.
Tämä kuulostaa toki hyvältä, mutta miten voidaan todeta negatiivisen (piilo)syrjinnän poistuminen, jos sen olemassaolosta ei ole muita merkkejä kuin vähemmistöryhmien aliedustus esim. organisaation henkilöstössä? Helppo vastaus tietysti olisi, että syrjinnän voidaan katsoa poistuneen sitten, kun vähemmistöryhmä ei enää ole aliedustettu, mutta entäpä, kun aliedustukseen on jo puututtu positiivisella syrjinnällä.
Tutkittaessa sitä, onko negatiivinen syrjintä poistunut, on siis ensin todettava, mikä on ryhmän X edustus tällä hetkellä ja sitten vähennettävä edustuksesta positiivisen syrjinnän aiheuttama vääristymä. Ei tällainen ole käytännössä mahdollista.
5. Positiivinen syrjintä redusoi ihmiset yksilöistä etnisten ryhmiensä edustajiksi, mutta ei silti hyödytä kyseisiä ryhmiä vaan ainoastaan epäpäteviä yksilöitä.
Mitä tämä tarkoittaa? Kuvitellaan tilanne, jossa kaupungin puistotyöntekijän paikkaa hakevat Pena ja Abdirahim. Abdirahim ei ole "aivan yhtä pätevä" kuin Pena, mutta hänet valitaan, koska hän on somali ja koska somalit ovat aliedustettuina kaupungin henkilöstössä. Abdirahimia siis suositaan, koska hän on somali, ja Penaa syrjitään, koska hän on suomalainen.
Järjestelyn ainoa hyötyjä on yksilö nimeltä Abdirahim. Edes somaliyhteisö tai muut työttömät somalit eivät hyödy mitenkään siitä, että Abdirahim sai töitä. Somaleilla ei tässä tapauksessa ole mitään ryhmäetua, kuten ei ole suomalaisillakaan.
Pidemmällä tähtäyksellä ja laajemmassa perspektiivissä järjestelyn häviäjiä ovat kaikki muut paitsi Abdirahim. Pena ymmärrettävästi suuttuu siitä, että Abdirahim syrjäyttää hänet somaliutensa suomalla mandaatilla. Penan kaverit ja sukulaiset suuttuvat Penan puolesta, ja suuttumus kohdistuu paitsi Abdirahimiin myös somaleihin ylipäänsä sekä järjestelmästä tosiasiallisessa vastuussa oleviin kukkahattutahoihin.
6. Taustan perusteella tapahtuva suosiminen asettaa samat valmiudet hankkineet yksilöt eriarvoiseen asemaan. Koska esim. somaleissa on paljon vähemmän sekä suomea osaavia että korkeasti koulutettuja kuin suomalaisten joukossa, jo se, että kahdesta yhtä pätevästä hakijasta on valittava aliedustettuun ryhmään kuuluva, johtaa siihen, että opiskelemaan vaivautuvalla somalilla on räikeästi paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin opiskelemaan vaivautuvalla suomalaisella.
Koska tiettyjen väestöryhmien keskimääräinen koulutustaso on hyvin matala, niiden suhteellisesti "oikea" edustus vaikkapa kaupungin henkilöstössä voidaan käytännössä toteuttaa lähinnä palkkaamalla niiden edustajia vähäistä koulutusta vaativiin tehtäviin. Jotta heidän kokonaisedustuksensa organisaation kokonaishenkilöstöstä olisi "oikea", heillä on käytännössä oltava huikea yliedustus alimman portaan tehtävissä. Tämä korostaa entisestään epätasa-arvoa kouluttamattoman vähemmistöedustajan ja kouluttamattoman suomalaisen välillä.
7. Positiivinen syrjintä edellyttää ihmisten "rodullistamista" ja "rotujen" pisteyttämistä. On määriteltävä, ketä saa ja pitää suosia kenenkin kustannuksella. Ketkä kaikki muodostavat sellaisen "ryhmän", jonka suhteellisesti "oikeaa" edustusta on valvottava?
"Somali" ja "suomalainen" ovat ehkä selkeitä tapauksia, mutta entäpä jos vastakkain ovat Suomessa syntynyt somali ja islantilainen maahanmuuttaja? Olen kohtuullisen varma, että että viimemainittuja on Helsingin kaupungin henkilöstössä vähemmän kuin somaleja. Ovatko islantilaiset maahanmuuttajat "vähemmistö", vai kuuluvatko he ihonvärinsä nojalla "enemmistöön"?
Entä jos vastakkain ovat somalimuslimi ja Jani Toivola? Kumpikin kuuluu useampaan vähemmistöön. Vähentääkö vai lisääkö Jani Toivolan vähemmistöpisteitä ja ryhmäsidonnaisuuksia se, että toinen hänen vanhemmistaan on suomalainen?
8. Positiivinen syrjintä vetää mattoa niiden maahanmuuttajien alta, jotka pärjäisivät myös tasa-arvoisilla pelisäännöillä. Se, että vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä toimii erilaisissa näkyvissä tehtävissä, ei suinkaan kohota näihin ryhmiin kuuluvien yksilöiden imagoa ja uskottavuutta muun väestön silmissä, jos muu väestö tietää, että vähemmistöihin kuuluvien ihmisten ei kyseisiin tehtäviin päästäkseen tarvitse olla yhtä päteviä kuin muiden.
Edellä luetellut ongelmat ovat mielestäni joko ylittämättömiä tai sietämättömiä. Jos halutaan tasa-arvoinen yhteiskunta, yksilöiden on oltava tasa-arvoisia heidän taustaansa katsomatta. Yhteiskuntaa, jossa ihonvärillä ja etnisellä taustalla ei ole merkitystä, ei voida luoda järjestelmällä, jossa ihonvärillä ja taustalla on merkitystä.